|
|
|||
|
03.02.2010 - 20:41
Kortin taustan tein perhosleimasimilla (tosin piilotin suurimman osan papereiden alle). Kätköistä löysin tuota paperia, paperin värit oli kuin karamelli. Olin kuvan värittänyt jo aiemmin ja jotenkin sattui niin sopivasti, että kuvan ja paperin värit olivat ihan samat.
Lähikuvaa kortin koristeista. Kukissa käytin taas lasiteainetta.
Maiju 15.01.2010 - 22:23
Kun nyt näitä Sarah Kay kuvia on muutamia valmiiksi väritettynä, niin se on sitten helppo tehdä niistä kortteja. Tällainen kortti syntyi tänään. Taustapaperi on DCWV:n papereita. Lehtileikkurin ostin viikko sitten Heliltä. Vaikka noita lehtileikkureita on muutamia melkein samanlaisia, niin aina se vaan ei ole ihan sama ;)
Vähän lähikuvaa:
Nyt pitää lähteä nukkumaan. Huomenna nousen aikaisin ja hyppään Turun junaan ja tapaan siellä Maissin käydään vähän shoppailemassa ja kahvilla. Maiju 10.01.2010 - 21:05
Värittelin tuossa joku päivä sitten useamman Sarah Kay kuvan, joten siksi valmistui tänäänkin yksi Sarah Kay kortti. Hempeilylinjalla siis jatkan. Kukkiin ja hiushuiviin laitoin taas 3D-lasiteainetta, se pullo kun tuli kaivettua taas tavaroiden alta käyttöön. Ressasin paperin reunat ihan saksilla, kun ressaaja on jossain tavarapinojen alle kätkeytynyt, eikä sitä löydy millään :)
Sitten tapani mukaan vähän lähikuvaakin:
Maiju 07.01.2010 - 20:36
Tänään kaivoin Sarah Kay leimasimeni esiin ja leimailin ja värittelin sitten Sarah Kay kuvia. Tämän kortin sävyiksi valitsin ruskeaa ja hempeää vaaleanpunaista, yksi lempiväriyhdistelmiäni. Taustan pitsikuvioisen paperin olen leimannut Helsingin kädentaitomessuilta ostamallani pitsileimasimella ja paperin reunat on taas pyyhitty Disteress Inkin ruskean sävyisillä musteilla. Viikolla tuli organza-pilkkunauhoja HongKongista ja niitä sitten näkyy jatkossa korteissani ihan kyllästymiseen saakka.
Kukat olen leikannut punch leikkurilla ja kohottanut 3D-lasiteaineella. Myös tytön hattu ja kukat on käsitelty lasiteaineella.
Maiju 18.09.2009 - 20:21
Tämän viikon JCC haasteen luonnoksen oli suunnitellut Baula. Kiitos Baulalle luonnoksesta. Itse päätin "aloittaa" joulukorttien teon. Tavallisesti ensimmäiset joulukortit syntyvät jo kesällä, joten myöhässä ollaan tänä vuonna ja pahasti. Syynä voi olla se, että viime vuonna taisin saada "joulukorttimyrkytyksen" eli tuli tehtyä joulukortteja niin paljon, että ne tuli korviasta ulos ettei meinaa vieläkään joulukorttien teko innostaa, mutta eiköhän se siitä taas.
Leimasinkuva on Sarah Kay:n uusia joululeimasimia. Parista niistä uusista joululeimasimesta tykkäsin ja tämä oli yksi suosikkejani. Maiju 28.07.2009 - 22:59
Parina päivänä olen katsellut kun muut ovat tehneet Sarah Kay -kortteja, joten päätinpä minäkin kaivaa yhden leimasimen pitkästä aikaa esiin ja tehdä parit kortit samalla ajatuksella vain värejä vaihtaen. Ehkä tästä sinisestä tuli kuitenkin parempi:
IIK... Olen missannut yhden tärkeän asian. Blogini täytti 25.7. kokonaista 4 vuotta. Nopeasti on neljä vuotta mennyt ja lukijoita blogissani on käynyt 3,5 vuoden aikana (laskuri lisätty vasta helmikuussa 2006) Nyt en laita arvontaa. Arvonta tulee sitten taas jossain tasaluvun kohdalla. Nykyään ei niin usein, kun 100.000 kestää hieman kauemmin täyttyä kuin 10.000. Joten katsotaan myöhemmin tätä. Kiitos kuitenkin kaikille blogini lukijoille kun olette jaksaneet käydä blogissani :) Maiju
24.03.2009 - 15:20
Tein jo kertaalleen postauksen, joka hävisi taivaan tuuliin. Pitäisi oppia, että en tekisi Firefoxilla näitä vuodatuksen postauksia. Ei ollut meinaan ensimmäinen kerta. Joten pakko on taas yrittää IE-selaimella. Jokin tässä Firefoxissa välillä tökkii vuodatuksen kanssa. Tein tämän Sarah Kay kortin Heinille myymälään mallikortiksi. Ajatuksena oli, että käyttäisin Fastenaterin nitojaa. Nidoin nauhan nitojalla nyt näin poikkusuunnassa, halusin kokeilla, että miltä nauha näyttäisi näin nidottuna. Itsestäni ei hullumpaa käyttää näinkään. Sydämiin ja tytön hattuun käytin Velvet Flock ainetta, jolla saadaan sametin tuntua sellaisiin kohtiin, joita halutaan korostaa. Pinkki kukka on leikattu Slicella. Valkoiset kukat Prima Marketingin kukkia.
Lähikuvaa Velvet Flockilla koristelluista sydämistä ja hatusta. Ikävä kyllä näiden samettimaisuus tulee esiin vain livekortissa.
Maiju 15.02.2009 - 21:59
Tämä kortti on varmaan hitaimmin tehty kortti ikinä. Kuva on väritetty aikaisemmin, mutta kortin "kasaamiseen" meni monta päivää. Yhtenä päivänä sain kerättyä vaaleanpunaista materiaalia kasaan, toisena päivänä hahmottelin, kolmantena hahmottelin. Tänään sitten kasasin kortin. Kortin kasaaminkaan ei syntynyt yhdellä kerralla, välillä pidin taukoa ja sitten jatkoin. Tällä tavalla ei kyllä tuntipalkoille pääsisi, vaikka ei sitä korttien tekemisellä muutenkaan pääse :) Tiedän, että nyt monet sanovat, että älä rasita kättäsi, mutta kun on pakko rasittaa. Kättä on pakko käyttää, koska käden käyttäminen on osa kuntoutusta. Lääkärin ohje on, että kättä pitää käyttää koko ajan. Jos kättä ei käytä, niin siitä sitten tuleekin ongelmia. Nyt on kättä vaan pikkuhiljaa pakotettava liikkeisiin, vaikka välillä hampaatkin irvessä. Olen jo huomannut itsekin edistystä. Liikerata on lisääntynyt jo niin, että kohta pääsen syömäänkin tällä oikealla kädellä ja melkein meikkaaminenkin onnistuu. Käsi väsyy kyllä pienestäkin tekemisestä, mutta sitten on pakko pitää tauko ja jatkaa taas vähän myöhemmin. Tiedän siis mitä voin tehdä ja mitä en voi tehdä. Pitää vain miettiä siis mitä tekee ja miten tekee niin kaikki menee hyvin :) Maiju 02.01.2009 - 08:05
Tässä taas jo tutuksi tullutta Sarah Kayta. Tässä kortissa oli pakko kokeilla Camillan kukkaideaa. Eli paperiruusun käyttämistä kukan keskustassa. Minusta Camillan kukka oli niin kaunis, että että oli pakko kokeilla sitä, tosin tosin tässäkin olisi voinut olla vielä toinen kerros mukana. Jotenkin tuo ruusu sopii hyvin kukan keskustaksi. Tällä kertaa tällainen hyvä idea Norjasta. Leimasinkuvan takana kulmissa on aika isot kulmakoristeet, jotka olen leikannut lainastanssilla. Oikeaan yläkulmaan olen leimannut Stempelgleden leimasimella kulmakuviota.
Tässä lähikuvaa kukista:
Lähikuvaa perhosesta:
Tällaisen kasan kukkia löysin kätköistäni. Niitä on jokunen vuosi sitten on tullut hamstrattua kun käytin niitä sukkatrikookorteissani. Nyt tuli taas uutta käyttöä kortteihin näillekin.
Maiju 27.12.2008 - 16:28
Olisiko taas aika kaivautua sohvan nurkasta ja jatkaa töitä :) Minulla on vuodessa oikeastaan yksi aika kun rauhoitun ja se on joulu. Joulupäivä on sellainen päivä vuodessa, jolloin tiedän jo etukäteen mitä teen. En tee silloin oikeastaan mitään muuta kuin katson telkkaria sohvalla maaten ja välillä pitää hakea huikopalaa kun on niin raskasta olla tekemättä mitään (heh, heh). Nyt on varmaan aika kaivautua siis sohvalta ylös ja jatkaa harjoituksia. Kokeilin pitkästä aikaa värittämiseen hajuntonta tärpättiä ja näyttihän sekin taas toimivan. Jostain syystä sen olen hylännyt kaappiini ja kyllä nuo värit silläkin levittyvät ihan hyvin, vaikka joskus tuntui, että ei levity. Ehkä se oli taas vain stumpista silloinkin kiinni. Tytön hattuun oli pakko laittaa lasiteainetta, jotenkin punainen väri aina houkuttaa sitä käyttämään.
Pipaiitalta ostin noita koristeita ja tässä käytin tätä kaksoisydäntä.
Maiju 23.12.2008 - 12:08
Tämä kuuluu taas sarjaan niitä "testaamattomia" leimasimia. No nyt on sitten tämäkin kokeiltu. Tästäkin kortista nyt tuli kummasta pinkki/ruskea niin kuin edellisestäkin. Jostain syystä tulee aina peräkkäin tehtyä parikin samalla väriyhdistelmällä. Tuo taustalla oleva kukkapaperi oli se minkä pohjalta värejä suunnittelin. Paperi on ruskeaa, mutta siinä on hivenen pinkkiä mukana.
Maiju 22.12.2008 - 17:28
Näitä pariskunnille suunnattuja kortteja pitäisi tehdä "kotivarastoon". Mullahan näitä varastoja on vähän useammassa paikassa ja siitä syystä pitää olla joka paikassa vähän eri tilanteeseen tarkoitettuja kortteja. Nyt on vuorossa tämä kotivaraston täydentäminen. En ollut vielä ehtinyt testaamaan tätä Sarah Kay:n uudehkoa leimasinta, vaikka se on jo aikaa sitten tullut minulle. Vielä on yksi muukin Sarah Kay testaamatta, ehkä sitä voisi samaan syssyyn koittaa tehdä siitäkin joku kortti.
Leimakuvan takana olevaa paperia kiersin vähän rullalle.
Maiju 12.12.2008 - 19:31
Tarkoitukseni oli tehdä kortti harmaan eri sävyillä, mutta ihan en onnistunut. Ostin Suomalaisesta kirjakaupasta Promarkerin tussipaketin, jossa oli 5 eri harmaan sävyistä tussia. Ystävieni Taavan ja Maaretin avustuksella sain varastooni muutamia harmaan sävyisiä papereita, niitä kun ei ennestään minun varastoistani löytynyt (ihme kyllä). Kukan reunat ajattelin töpötellä harmaalla, mutta minulla ei ollut harmaata, joten ajattelin, että siniharmaa käy, mutta kyllä se sinisen sävy sieltä tuli esiin. No ei siinä mitään jatkan harjoituksia :) Olisi kiva nähdä taas, että millaiset kortit itse onnistutte loihtimaan harmaansävyisenä. Jos innostutte, laittakaa taas linkkejä tähän postaukseen, niin käyn katsomassa. Tiedän, että helppoa tämä ei välttämättä ole, koska ainakaan itseltäni ei meinannut millään löytyä harmaita materiaaleja varastosta. Itse lisäsin sitten mustaa nauhaa yms. Ajattelin, että pääasia on, että en käyttäisi värejä tässä kortissa.
Tässä lähikuvaa kukasta ja tähtikoristeesta.
Tässä pienemmän kukan keskustana käytin taas hopean väristä koristeellista paljettia ja hopean väristä timanttia paljetin keskellä.
Maiju 03.10.2008 - 08:05
Ruskan väreissä tuli tehtyä tämä Sarah Kay -kortti. Onnea tekstin alla olevan kartongin reijitin Crop a Dilellä ja kiinnitin eyeletit niihin.
Olen sitten viikonlopun Seinäjoen Käsityö 2008 messuilla Heinikan Heiniä auttelemassa. Joten saa tulla moikkaamaan. Jotain uutta ja pinkkiä nähtävillä blogissani ensi viikolla (saa arvuutella mitä on tulossa)... Näitä pinkkejä ehti tulla juuri ennen messuja Heinille ja omani kannan tuolta reissulta kotia :) Maiju 02.10.2008 - 12:21
Ruskeaa tuli tässä kortissa käytettyä. Nauhakartoki on embossattu mun suosikki kiekurakohokuviointitaskulla ja hiottu pinta. Kortissa tuli taas käytetty tuota Fiskarsin nauhaboordileikkuria ja ruskeaa pilkkunauhaa.
Maiju 01.10.2008 - 18:23
Eilen illalla syntyi tämä kortti. Tähän käytin tuota Fiskarsin nauhaboordileikkuria, joka on kyllä aika kiva. Tämä Sarah Kay on suosikkini näistä ilmestyneistä leimasimista. Pitkästä aikaa tuli kaivettua kirjainstanssitkin esiin. Ne on kivoja, mutta musta on aina niin vaikea kaivaa esille tuolta laatikosta :)
Maiju 13.09.2008 - 15:58
Sarah Kayn tipuleimasimella tehty kortti sini-ruskean sävyisenä.
Kaikki materiaalit on Heinikasta (onnea tekstiä lukuunottamatta). Kuvan taustalla on käytetty Core Color kartonkia, jossa sisus on kartongin väriin sävytetty. Hiotessa tulee väri hyvin esiin ja kartonki soveltuu hyvin myös repimiseen. Nettimyynnissä ei tainnut vielä kartonkia olla. Taisi olla niin, että tuli alkuun pieni erä ja Heini jäi odottamaan sitä lisää. Maiju 07.09.2008 - 22:08
Tulin tänään kotiin Kälviän reissulta. Juna seisoi metsän keskellä 1,5 tuntia, joten kotona olin vasta klo 21. Eilen vedettiin kaksi kurssia Heinikassa. Suurin osa kurssilaisista oli sellaisia, jotka eivät olleet koskaan leimailleet, mutta oli jokunen "blogeista tuttukin" mukana. Kursseilla oli yhteensä 23 henkeä, joten vipinää riitti aamusta iltaan saakka. Seuraavia kurssejakin jo mietittiin/toivottiin. Nyt en tiedä, että kuinka nopealla aikataululla olisi taas reissua Kälviälle. Kunhan keksitään ne vapaat viikonloput. Seuraavaksi mahdollisesti järjestetään kaksi kurssia eri päivinä, että tulee pieni hengähdystauko väliin :) Ihmiset olivat hyvin innostuneita ja melkeinpä järjestäin 2 korttia sai kukin aikaiseksi. Hyvin innostuneita ihmiset olivat tästä öljytekniikalla värittämisestä. Tässä yksi kortti uusilla materiaaleilla, joita tuli hankittua :)
Tässä vielä lähikuvaa tuosta kukan keskustasta. Helmihatun päällä on käytetty Bellan koristetimantteja, nämä ovat nyt Heiniltä loppu, mutta tilaukseen kuulemma laitettu. Aivan ihanasti sopivat helmihattujen päälle. Kiinnitys gluedotseilla.
Vasta huomenna illalla laitan enemmän postausta tuosta Kälviän viikonlopusta. Nyt ei enää jaksa, on pakko mennä nukkumaan :) Maiju 06.09.2008 - 07:13
Pinkkinä syntyi tämä kortti. Jokunen päivä sitten tein sinisenä vastaavanlaisen.
Maiju 02.09.2008 - 21:59
Lauantaista Heinikassa tapahtuvaa korttikurssia varten pitäisi tehdä vielä muutamia mallikortteja ja vähän muutenkin esivalmisteluja. Tosin viiden tunnin junamatkan aikanahan ehtii tehdä myös paljon, joten laiskana ei edes junamatkalla olla. Tämä kortti menee siis mallikortiksi kurssille.
Maiju 29.08.2008 - 20:55
Tein pitkästä aikaa yhden Sarah Kay kortin. Kokeilin öljyn kanssa Derwentin stumppeja ja ne olivat ihan yhtä hyviä käytössä kuin nämä Taiwanilaiset stumpit. Eli nämä Derwentin stumpit ovat myös pehmeitä ja väri levittyi todella hyvin niillä.
Maiju 03.08.2008 - 19:10
Nyt pidän sitten taukoa huomisesta lukien viikon... kunhan sitten vaan maltan pysyä poissa ;) Kuluneella viikolla kyllä otin vähän ennakkoa tuohon blogittomuuteen ja useana päivänä töistä tullessani ei auennutkaan kone heti, vaan vasta illalla. Tuli tehtyä jo vähän yhtä ja toista kodin eteen ja leivottua miehelle synttäripäivänä mm. voileipäkakkua ja pullaa... Sain jopa pakastimen sulatettua ja hankittua pakkaseen mansikoita ja tein jopa hilloa :) Saattaa olla, että ensi viikolla käyn vähän noita askartelutarvikkeitani läpi. Tulen laittamaan niitä myyntiin huutonettiin. Jos niitä saan käytyä viikolla läpi, tulen lisäämään linkin, mistä niitä sitten löytää. Myyntiin on tulossa ainakin jotain Penny Blackin, magnolian ja (muutama) Hängälarin leimasimia, mahdollisesti yhdet Cuttlebugin kirjanstanssit ym. ym.... mitä tuolta kaapeista nyt ylimääräisenä löytyykään. Koitetaanhan pärjäillä. Nyt kun kesääkin on jäljellä, voitte kuunella vaikka tätä kesäbiisiä youtubessa (vaikka onkin vähän alkukesän biisejä).
Maiju 24.07.2008 - 08:15
Siskolleni näytin yhtenä päivänä vähän kuvien värittämistä. Siinä sitten tuli väritettyä tämä kuva, joka pääsikin sitten kortiksi saakka. Kortti on onnittelukortti ystävälle, mikä mokastani johtuen onnistui lähtemään päivän myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan :)
Maiju 08.07.2008 - 16:25
Tässä taas yksi näitä ostamiani Sarah Kay leimasinkortteja. Viikonloppuna mökillä oli pulaa tarvikkeista, joten yritin tässä vähän revittyä paperia tuonne taustalle ja nauhaakin piilotin sinne, mutta ei tässä kuvassa tule niin hyvin esiin. Lempiväreillä taas syntyi tämäkin korttini :)
Maiju 07.07.2008 - 08:15
Tässä taas yksi Sarah Kay vuorostaan. Hempeät värit ja paljon kukkia ja mahdollisesti myös pitsiä soveltuu näihin kortteihin. Tämä kortti syntyi mökillä olevista tarvikkeista ja siellä tehdessä tuntuu aina, että jotain on kuitenkin jäänyt kotiin, vaikka kuinka mietti, että mitä mahdollisesti tarvitsee mukana olla. Nyt on joku hetkittäinen hetki, että täytyy laittaa kortteihin paljon kukkia... se on varmaan kesä, mikä sen aiheuttaa :)
Maiju 03.07.2008 - 18:07
Nyt joudutte vähän aikaa katselemaan näitä Sarah Kay kortteja. Eilen meinaan väritin kaikkia ostamiani leimasimien kuvia kaksin kappalein. Ainakin yhdet kortit pitäisi jokaisesta tehdä, jotta näkee, että mitä niistä saa tehtyä. Olen ihan lovena näihin :)
Maiju 03.07.2008 - 08:17
Illalla piti alkaa vielä myöhään testailemaan noita uusia Sarah Kay leimasimia. Vähänkö ne on ihania... tulee niin nuoruusmieleeni, kun mä oli silloin 80-luvun alussa ihan hillitön Sarah Kay fani. Huoneeni seinät olivat vuorattu Sarah Kay aiheisilla postikorteilla ja julisteilla ja omistain sellaisen pienen räsynukenikin, joka istui aina sänkyni päällä Sarah Kay vaatteissaan. Niin nostalginen olo näistä tulee. Teksti on tehty Monogarammileimasimella. Edit. vaihdoin kuvaa vielä kauneusvirheen takia, jonka korjasin.
Maiju |
Kirjoittaja
Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
LINKKEJÄ
YHTEISTYÖSSÄ:
MUUT LINKIT Ei leimakuvapyynnöille, kiitos.
Nappi Heinin ja minun youtube ohjevideoihin:
Tässä nappi mun blogiini, saa linkittää jos haluaa.
LASKURI LISÄTTY 28.2.2006
BLOGILISTA
Jos haluat seurata blogilistan kautta päivityksiäni. Liity blogini tilaajaksi täältä -> Blogilista Jos haluat seurata bloglovin kautta päivityksiäni. Liity blogini tilaajaksi täältä -> Bloglovin Mainos
|
||