|
|
|||
|
23.08.2010 - 19:10
Pitkään on ollut hakusessa ja mietinnässä puupalikallisille leimasimille, jonkinlainen säilytysratkaisu. Perjantaina kävin Kodin Anttilassa katsomassa (taas jälleen kerran), että onko siellä liukukiskolokerikkoja ja jos on niin minkälaisia. Tällaiset Elfan lokerikot jäivät harkintaan vielä silloin. Tänään kävimme uudestaan Kodin Anttilassa ja nyt kun oli asiantuntijakin mukana, niin uskalsin sitten tehdä ratkaisun. Alkuperäisenä ajatuksena oli ollut, että rakennettaisiin yhteen mun kaappiini liukukiskoratkaisu, mutta tämä oli ehdottomasti kaikista helpoin ratkaisu tähän hätään.
Taidanpa muuten saada, jopa Tapestryn leimasinsetit samaan paikkaan (niitä kun on siunaantunut jo varmaan noin 30 settiä). Maiju
20.08.2010 - 13:33
Kävimme Heinikan Heinin kanssa Tukholmassa risteilemässä (lyhyt postaus reissusta ja ostoksista tulee myöhemmin). Laivan Taxfree myymälästä löysin kivan karamellisalkun. Salkun nähtyämme alkoi heti raksuttamaan, että mitä tuohon salkkuun voisikaan säilöä. No aika pian Hein kanssa keksimme, että olisi aika kiva kuljetussalkuksi Distress Inkin pullomusteille. Laskimme, että tähän menisi ehkä 8 pulloa. Kotona testattua menikin sitten 10 pulloa yhteen salkkuun. Ostin niitä varuiksi 4. Jotenkin jollain logiikalla täytyy salkut nyt täyttää.
Katsotaan nyt, että viitsinkö tuunailla salkkua vai jättäisinkö salkun alkuperäiseen kuosiin. Onhan näissä aika kivat värit ;) Maiju
03.05.2010 - 17:30
Vuosien aikana on tullut kokeiltua jo vaikka minkälaisia säilytysjuttuja leimasinteksteillekin. Viimeksihän tein BIA:lla laminoidun kirjasen, johon säilöin mun tekstileimasimet, se on ihan OK tapa säilöä, mutta jotenkin ne kirjaset ei oikein mahdu mun työpöydälleni tai ne ainakin kaatuilevat siinä koko ajan. Jokunen vuosi sittenhän jo kokeilin tuon CD-kasettikoteloja, mutta jotenkin koin nekin kotelot jollain tavalla kömpölöiksi. Tämän kertaisen ja ainakin nyt parhaimmalta itselleni sopivaksi koin tämä Carolalta Riihimäen tapaamisessa saamani vinkin eli muoviset DVD-kotelot.Carolalta sain myös vinkin, että koteloita on myynnissä Ellzybellsillä. Tällä kertaa vain itse onnistuin tyhjentämään kaupan hyllyt koteloista, joten ehkä niitä jossain vaiheessa tulee heille lisääkin. Tässä osa tilaamistani koteloista. Näitä koteloita, joista puuttuu se levyn paikka, on aika vaikea löytää, jos joku jostain näitä löytää Suomestakin, niin voisi vinkata siitä muillekin.
Tässä kuvaa sitten jo testikäytössä kokeiltuna, että miten toimii:
Itse ajattelin vielä laittaa kotelon kanteen tekstit leimattuna, joten on sitten helpompi löytää oikeat leimasimet helposti:
Ei paha vinkki ;) Musta blogitapaamisten paras anti on aina nämä toisten kokemukset ja niiden jakaminen kavereiden kesken. Aina jää jotain käteen ;) Maiju
08.12.2009 - 21:21
Lauantaina mä tuskastuin kun yritin olla "ahkera" ja tehdä joulumyyjäisiin juttujani. Tuskastuin Spellbindersin stansseihini. Aikoinaan kun löysin niille hyvän säilytysvinkin, niin silloin se tuntui loistavalta idealta. Tuo säilytysvinkki oli ihan OK silloin kun stanssien määrä vielä silloin oli hallittavissa. Tänä päivänä stansseja on tullut paljon lisää ja stanssien säilytys tuolla tavalla ei vaan enää toimi. Kun aikani tuskailin niin menin Heinikan nettisivuille ja lisäksi soitin Heinille kysyäkseni muutamaa yksityiskohtaa Spellbinderin pussukasta, jota Heinillä on myynnissä. Siltä istumalta sitten tein tilauksen ja tänään sitten sain pussukan ja siihen vielä lisäsäilytystaskuja. Tässä stanssini, joita oli äkkiseltään laskettuna 25 settiä. Voi olla, että muutamat setit vielä löytyy pöydältäni:
Tässä jo osin pussiin laitettuna. Kummassakin säilytyskansion kannessa on vetoketjullinen säilytystila isommille stansseille:
Tällaiset taskut sitten löytyvät näille normaalikokoisille stansseille (ostin siis myös lisätaskuja tähän pussukkaan):
Tämä on sitten kassin koko ja kaikki stanssit on nyt yhdessä paikassa ja nätisti samassa laukussa:
Mulle aina nauretaan tämän takia, että tykkään hankkia kaikille tarvikkeille aina oman laukun. Tälle on kyllä ihan oma syynsä ja se on se, että kun tavaraa on paljon, niin mä hallitsen ne kuitenkin paremmin kun kaikki on yhdessä paikassa. Kuljetan aina näitä tavaroitani paikasta A paikkaa C, niin on parempi, että tietää missä ne milloinkin ovat. Tällä hetkellä olen tähän ratkaisuuni erittäin tyytyväinen. Katsotaan sitten kun stanssien määrä on tuplaantunut tästä lukemasta, että mitä sitten keksitään. Maiju 23.08.2009 - 12:10
Itse omistan aika ison kasan helmiä ja niiden säilyttäminen ja varsinkin kuljettaminen paikasta toiseen aina tuo minulle harmaita hiuksia. Kesällä Leksandin reissulla törmäsin tällaiseen säilytyssysteemiin, mikä tuntui tarpeisiini sopivalta. Heini oli lisäksi juuri sopivasti niitä itselleen tilannut, joten en sitten kantanut tätä Ruotsista vaan tilasin sitten Heiniltä.
Se mikä näissä siis on hyvää verrattuna esim. kalastustarvikkeille tarkoitettuihin vastaaviin on se, että näissä saa avattua yhden lokeron erikseen. Säilytyslokeron päässä on pieni napukka, mitä pitää painaa, että lokero aukeaa. Tällöin ei niin helposti aukea viereinen lokero kun tyhjentää sitä lokeroa, mitä haluaa. Olen nyt saanut testattua tätä käytössä ja voin sanoa, että tämä on todella hyvä käytössä. Säilytyslokerikkoa on saatavilla kahdessa eri koossa. Itse omistan tämän megalokerikon, jossa on yhteensä 56 lokeroa. Lokeron koko on suurempi kuin tuon toisen saatavilla olevan säilytyslokerikon. Toinen säilytyslokerikko mitä on saatavillaon Petit lokerikko, jossa on pienemmät lokerot, mutta määrällisesti siis enemmän eli 84 lokeroa. Tämä säilytyslokerikko on siis enemmän siemenhelmille sopivampi kuin tuo Megalaukku. Itse olen tähän tyytyväinen, jopa niin tyytyväinen, että taidan tilata pari lisää :) Maiju 24.05.2009 - 14:52
Olen maaliskuun lopulta saakka ajatellut, että nimeäisin Distress Inkin musteet, jotta oikea sävy olisi helpommin aina löydettävissä tästä Tim Holzin rasiasta. Periaatteessa mulla on kaikille musteille oma paikkansa, mutta näin ne ainakin pysyvät paikallaan ja oikeassa paikassa. Pari mustetta vielä puuttuu, mutta enköhän ne vielä jostain löydä.
EDIT: Carolalta tuli vinkki, että Rangerin sivuilta löytyy valmiiksi pdf-tiedostona leimasinten nimet. Kävin ne etsimässä ja löytyvät täältä. Helpottaa sitten kun voi tulostaa nimet tuolta ja hipaista vaikka ko. väriä vähän pintaan ja leikata irti ja liimata leimasinmusteen kylkeen. Maiju 06.01.2009 - 17:00
Tämä leimasimien säilytyssivujen laminointivinkki tuli jossain blogitapaamisessa esiin, joten en tiedä, että kenen alkuperäisidea oli, mutta mummelilta sen kuulin. EDIT: Alkuperäisidea oli Pammulta, kiitos hyvästä ideasta Pammulle. Itse sain idean taas tällaiseen, että sivun takapuolelle leimataan kuvat ja väritetään ne. Stempelgleden yksi leimasinsetti tuli minulle vähän samanlaisessa "paketissa" ja siitä tämä ajatus sitten lähti. Ensiksi siis leimasin kuvat 160 grammaiselle paperille ja väritin ne. Sivun alalaitaan kirjoitin valmistajan nimen ja kuvien alle leimasimen nimen. Tämän jälkeen laitoin sivun laiminointitaskuun ja ja laiminointikoneen läpi. Sen jälkeen reijitin sivun: Leimasimet kiinnitin tämän sivun "takapuolelle". Tai siis nehän kiinnittyvät itse ez-mount foamin avulla. Sitten ovat valmiita mappiin. Tähän sivuun olisi mahtunut enemmänkin leimasimia, mutta haluan tehdä sivut valmistajittain ja tämän valmistajan leimasimia minulla on vain nuo neljä. Välttämättähän leimasinkuvia ei tarvitse värittää, mutta minä haluan tehdä nämä sivut väritettynä. Tosin työtähän tämä teettää, mutta nyt olen sen jo aloittanut ja tämä on pitkäaikaisprojektini. Maiju 11.11.2008 - 16:11
Minähän rakastan kaiken maailman pussukoita, joissa on helppo kuljettaa tavaroita paikasta toiseen. Sain Heiniltä vinkin tällaisesta Axen pussukasta, missä myydään miesten kosmetiikkaa. Löysin omani Citymarketista kun käytiin ruokaostoksilla.. Se oli sitten pakko ostaa mukaan riippumatta siitä, että mitä se pussukka varsinaisesti sisältää. No kotona sitten selvisi, että sisälsi suihkusaippuan ja After Shave aineen.
Avattuna tältä. Tuossa käteni kohdalla on myös pidike, jolla tämän saa esim. seinään roikkumaan. Laukku pitää sisällään neljä erillistä vetoketjullista säilytysosaa Kasattuna laitetaan rullalle ja pysyy hyvin rullalla lukitusmekanismin avulla.
Ei taas ollenkaan huono idea tämäkään. Hintaa tuolla kosmetiikalla + laukulla oli 18 euroa. Maiju 13.04.2008 - 18:21
Viikolla sain Heinikasta tilaamani penaalit Promarkerin kynille. Nyt on kynät sitten järjestyksessä ja hakeminen on paljon helpompaa kuin aiemmin. Aiemmin ne oli isossa pussukassa ja näppituntumalla sitten yritin hakea 46 kynä joukosta sitä oikeaa. Voi, että se on ärsyttävää. Nyt tiedän, että missä kohtaa etsimäni kynä on, kun näen sen silmämääräisesti heti. Tietyt asiat täytyy olla mielestäni järjestyksessä, jotta ne löytyvät ja nämä on kyllä ehdottomasti yksi niistä. Ongelmaa ei kyllä synny jos kyniä on vähän, mutta lähemmäs 50 kynää on jo ongelma, jos niillä ei ole tiettyä järjestystä :)
20.03.2008 - 21:44
Riitan kanssa ollaan tiheällä seulalla etsitty tiettyjä juttuja näihin askartelunurkkauksiimme. Ollaan vaihdettu tietoa ja kyselty toisiltamme, että tietääkö toinen, että missä myytäisiin jotain tiettyä juttua. Kyselin Riitalta tämän tyyppisten hyllyjen perään ja hän bongasi ClasOhlssonilta DVD-hyllyn ja se jäi vähän mieltä kaivelemaan. Vaikka viime viikonloppuna löysinkin sen flexihyllyn, niin pöydän toiseen päähän halusin myös jonkun. Siihen laitoin nämä leimasintarvikkeeni (pl päivittäin käyttämäni versafinen, ne ovat enemmän käden ulottuvilla). Ihmettelin hyllyä täyttäessäni, että kuinka paljon "normaali" ihminen tarvitsee embossausjauheita tai mustetyynyjä? (varsinkaan jos niitä ei kauheasti nykyään edes käytä).
Maiju 16.03.2008 - 14:29
Aamupäivä meni Malmin Prisman kirppiksellä kierrellessä. Lähdin sinne sillä silmällä, että haen nyt vain säilytystarvikkeita. Mielestäni onnistui löytämään aika kivoja juttuja. Pitäkään on ollut mielessä, että haluaisin pöydälle sellaisen neliskanttisen hyllykön, jossa olisi 4-6 pientä hyllyä, johon saisin laitettua pientä tavaraa järjestykseen. Tarkoitus oli huomenna lähteä metsästämään kaupoista tuollaisia. No ei sitten tarvinnut. Kun löysin tällaisen akryylihyllykön, hintaan 4 euroa. Ei ollut hinnalla pilattu. Taustalevyssä oli hieman mustetta takaseinässä, mutta taikasienellä sain sen helposti puhtaaksi. Tuo taikasieni on aivan ihana siivoukseen ja varsinkin näiden mustetahrojenkin pyyhkimiseen.
Tällaisen pikkulaatikoston ostin 3 eurolla.
Tällaisen metallikehikkotelineen ostin 4 eurolla. Tässä kahvat, josta saisi roikkumaan johonkin. Voi täyttää esim. pienillä leimasintyynyillä tms.
Toisen vastaavanlaisen, mutta pienemmän. Tämä myös aukeaa "kukan muotoon" ja voi laittaa vaikka pöydälle "avattuna" niin, että nuo kädensijat toimivat "jalkoina". Tähän voi myös laittaa kaikkea pientä sälää. Tämän hinta euron.
Mitä tästä opimme? Kirpputorilta löytyy kaikkea kivaa muille tarpeetonta ja itselle hyödyllistä. Eli nämä kaikki muutti meille ja hinta vain yhteensä 12 euroa. Eiköhän noihin saa kaikkea kivaa laitettua. Maiju 16.03.2008 - 08:18
Aiemmin laitoin kaikki Spellspinderin stanssit CD-koteloihin. Silloin se tuntui todella hyvältä jutulta, mutta nyt olen tajunnut, että mun on pakko säilyttää kaikki se pöydän pinta-ala minkä pystyn. Tämä oli pelastukseni eli eilen tuossa yhdessä säilytysvinkkiblogissa törmäsin tähän ideaan eli stanssit laitetaan näihin renkuloihin. Niille mulla oli sitten jo omakin paikka valmiina eli mulla on tuollaisia hyllynaluskorjeja, joihin olen aikoinaan ostanut ässäkoukkuja ClasOhlsonilta. Aiemmin noissa roikkui mun kuviosakset, mutta nyt siis nämä Nestabilitiesin stanssit. Renkuloita eli saranarenkaita olen ostanut Finnstamperin Sarilta. Tässä ne on nyt laitettuna saranarenkaisiin. Vielä jäi 2 saranarengasta tulevillekin stanseille.
Tässä sitten roikkumassa tuossa hyllynalustelineessä.
Maiju 04.03.2008 - 22:45
Ystävälläni Riitalla oli kirja myynnissä huutonetissä ja hän siitä minulle vinkkasi. Riitta tietää mun sitä tarvitsevan kipeästi. Eli mullahan on sellainen ikuisuusongelma eli mun työtilojen tilat ovat liian pienet tai sanotaanko toimimattomat siihen tavaramäärään nähden. Eli kipeästi tarvitsen toimivia ratkaisuja säilytykseen. Tuo kirja on aivan mielettömän ihana. Olen sen jo moneen kertaan selannut ja vielä moneen kertaan pitää selata. Mä rakastan katsella kuvia toimivista työhuoneista. Ehkä mullakin on vielä joskus sellainen. Ainakin Ikeasta on jo haettu parit magneettitaulut ja magneettiipurkkeja. Nauhat odottavat Heinikan nauhapussukoita ja nappeja on jo lajiteltu pilttipurkkeihin. Ehkä minä voin joskus vielä esitellä teille sen "jälkeen" kuvan, mitä en ikinä ole saanut teille vielä esiteltyä :) Edit: Riitta vinkkasi tällaiseen blogiin, josta löytyy ihania vinkkejä säilytykseen. Pakko laittaa se tähän, jotta itsekin vielä jatkossa löytää tuon linkin. Riitta se aina löytääkin kaiken ihana. Riitta, perustapa oma blogi, sinulla olisi paljon annettavaa kaikille.
Maiju 02.02.2008 - 21:22
Taavan isukki teki Taavalle pakin ja siinä sivussa Taavan pyynnöstä myös minulle, kiitos :) Saipa hän sitten heti jo muutamia lisätilauksiakin pakista. Musta tämä on kiva kun voi kantaa "pakkia" mukana tilanteen sitä vaatiessa. Tänään pakki sai värin pintaan ja lautasliinakeijutkin liimautuivat kylkeen. Tuli ihan mun värinen. Nyt saa sittne pöydältä pois vähän "kynäpurkkeja" yms. ja saa ne kaikki yhteen pakkiin.
Maiju 02.02.2008 - 11:25
Heinikan Heinin kanssa tuli juttua nauhojen säilytyksen ongelmista. Joka on minulle todella suuri ongelma (yksi niistä monista säilytysongelmista). Tiedän, että monet ovat ratkaisseet asian jollain tällä vastaavalla tavalla. Heini kertoi, että hän oli ostanut nämä metallirasiat joko Clas Ohlssonilta tai Minimanista.Hän teki sirkkapihdeillä reijät rasian ylälaitaan ja kiinnitti reikiin eyeletit. Rasioita kuulemma oli tässä setissä kolme sisäkkäin. Sain Heiniltä käyttööni hänen kuvansa ja luvan julkaista ne blogissani. Tämä on todella toteuttamisen arvoinen asia. Pitänee lähteä etsimään rasioita. Voitte kertoa tässä postauksessa myös omia ratkaisujanne. Vinkkejä siis vastaanotetaan nauheojen säilytykseen :)
Maiju 27.01.2008 - 17:30
Eräässä youtuben videossa vilahti Nestabilitiesin stanssit niin, että ne oli laitettu CD-koteloon. Tästä innostuneena laitoin itsekin kaikki stanssini näihin koteloihin. Aiemmin olinkin miettinyt, että missä niitä olisi viisainta säilyttää. Taas näille CD-koteloillekin tuli taas uusi käyttöidea, ne on aika monikäyttöisiä nuo CD-levyt koteloineen :)
Näitä stanssien ostopaikkoja kyseltiin eli tällä hetkellä Suomessa niitä myydään Heinikassa. Kun saa noilla hinnoilla Suomesta niin ei kyllä kannata ulkomailta enää tilailla. Maiju 23.01.2008 - 14:57
Vihdoinkin sain mun Magnolian leimasimet ojennukseen. Säilytin niitä aiemmin läpinäkyvässä karkkilaatikossa, mutta se ei enää ollut viime aikoina toimiva ratkaisu, kun Magnolian leimasimia alkoi olla niin paljon. Kaiken kaikkiaan niitä löytyy jo 74 kpl (pienimmätkin leimasimet mukaan lukien) ja lisää on taas tilattu. Aina kun etsi jotain tiettyä leimasinta joutui penkomaan koko laatikon kolmeen kertaan. Ostin jo aiemmin Lidlistä sellaisen CD-levyille tarkoitetun laatikoston, johon mahtuu 150 CD-levyä. Aluksi oli siis tarkoitus käyttää tuota laatikostoa näiden leimasinten säilytykseen, mutta eihän se ollut hyvä. En ottanut huomioon sitä, että ez mountedista tulee paksuutta tuohon säilytyskoteloon. Jos leimasimia olisi ollut vähemmän tämä olisi toiminut tai sitten sekin olisi jo helpottanut, että jos leimasimissa ei olisi ollut mukana tuota foamia. Yhtenä päivänä sitten keksin, että ATC-muovitaskut soveltuvat hyvin tähän ja nyt olen mapittanut leimasimeni ATC taskuihin ja leimannut/numeroinut kuvat sekä paperille että tuohon ATC-taskuun. Nyt pitäisi sitten löytyä oikeat leimasimet vähemmällä vaivalla.
Maiju 12.10.2007 - 14:27
Viime viikonloppuna jo järjestelin noita helmiäni uuteen järjestykseen. Muuta postaus aiemmin kerroin noista pilkkipurkeista, joita ostin tähän tarkoitukseen. Iso homma oli siirtää aiemmista säilytyslaatikostoista noita helmiä näihin purkkeihin. Vieläkin homma on vähän kesken, mutta tässä on ainakin hyvä alku.
Maiju 04.10.2007 - 18:16
Keijukammarin Tanjan vinkistä löysin helmille uudet säilytyskipot eli Samin Syötteestä tilasin toukkapurkkeja. Toukkapurkit olivat edullisia ja kun vielä pyysin purkkeja, joiden kannet ovat läpikuultavia, niin uskon, että tämä säilytyssysteemi on toimiva. Tilasin toissapäivänä ja jo nyt saapuivat, nopea toimitus ja purkit olivat edullisia (6 senttiä kpl + ALV).
Maiju
19.08.2006 - 18:21
Selitin tuossa edellisessä postauksessa panoramamuovitaskuista. Tiina kyseli, että millaisia ne on, joten siksi laitan tuohon kuvan panoramamuovitaskusta, Helsingissä niitä myy vain jotkut Suomalaiset kirjakaupat. Itselläni on varmaan 200 arkkia ääriviivatarroja, joten tällaiset taskut ovat aivan ehdottomia, jotta löytäisin helpommin tarvitsemani.
Maiju |
Kirjoittaja
Olen harrastanut aktiivisesti paperiaskartelua n. 10 vuoden ajan. Blogini on perustettu heinäkuussa 2005. Esittelen blogissani korttejani ja annan vinkkejä alan harrastajille ohjeiden muodossa. Tällä hetkellä en pysty kiireideni takia ottamaan vastaan tilaustöitä ollenkaan. ETHÄN KOPIOI TEKSTEJÄNI, OHJEITANI TAI KUVIANI ILMAN LUPAANI. Ohjeen yms. linkittäminen omaan blogiin on luvallista. GOOGLE TRANSLATOR Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
LINKKEJÄ
YHTEISTYÖSSÄ:
MUUT LINKIT Ei leimakuvapyynnöille, kiitos.
Nappi Heinin ja minun youtube ohjevideoihin: Tässä nappi mun blogiini, saa linkittää jos haluaa.
LASKURI LISÄTTY 28.2.2006
BLOGILISTA
Jos haluat seurata blogilistan kautta päivityksiäni. Liity blogini tilaajaksi täältä -> Blogilista Jos haluat seurata bloglovin kautta päivityksiäni. Liity blogini tilaajaksi täältä -> Bloglovin Mainos
|
||