|
|
|||
|
01.10.2009 - 19:19
Tein yhden hääkortin pelkästään leimaamalla. Hääpari ja reunakoristet on embossattu pronssin värisellä leimasinjauheella. Tuputtelin reunoille DistressInkillä väriä.
Maiju 20.06.2009 - 20:09
Palattiin toista tuntia sitten mökiltä. Mökille en tällä kertaa ottanut mukaan kuin korutarvikkeita. Syntyihän siellä vähän koruja. Niin ja olin muuten pitkästä aikaa ihan tietotekniikan ulottumattomissa ja ihan tarkoituksella. Ei tehnyt ollenkaan pahaa ja selvisin siitäkin koitoksesta hengissä. Ensimmäisenä lasihelmiä ja renkulaketjusta tehty koru, johon lukko tulee eteen ja lukosta riippuu riipus:
Toisena lasihelmistä tehty koru, jossa on kukkakoristeiset helmet ja niihin sopivat korvakorut:
Kolmantena turkooseista erilaisista lasihelmistä tehty kaulakoru:
Tässä kaulakorussa on käytetty lasihelmiä, simpukankuorihelmiä ja makeanveden helmiä:
Vähän muutakkn sävyä kuin turkoosia eli tässä on valkoisia lasihelmiä, simpukankuorihelmiä ja makeanveden helmiä:
Muunkin värisiä koruja tuli tehtyä, oikeastaan tällä viimeisimmällä mallilla syntyi myös mustanharmaan sävyisenä ja keltaiseen vivahtavilla simpukankuorihelmillä. Voihan sen juhannuksen tälläkin tavalla viettää. Huomenna olisi tarkoitus lähteä aamusta Kumpulan maauimalaan vähän vesijuoksemaan. Jos ei nyt ihan pakkasta ole :) Hyvät juhannuksen jatkot kaikille. Maiju 05.02.2009 - 18:03
Minulla on isot kasat leimasinkuvia, joita olen saanut aina välillä ystäviltä. Nämä kuvat olen saanut varmaan vuosi sitten Päiviltä ja olen kyllä joskus tainnut yhden kortin tehdä molemmista kuvista. Nyt törmäsin näihin ja olivat jo valmiiksi akvarellivärikynillä väritettyjä. Tein sitten niihin vähän Polychormosin kynillä varjostuksia ja pehmensin ne kynän jäljet öljyllä ja stumpilla. Tällaiset kortit sitten syntyi tällä kertaa. Näiden leimasinten valmistajaa en tiedä, mutta Sinooperista on kuulemma ostettu. Edit. Leimasinten valmistaja on Creative Expressions ja nämä leimasimet löytyvät täältä. Ja pupujussi sinisävyisenä: Maiju 27.11.2008 - 22:56
Tuskailen tämän uuden kameran kanssa. Värit häviävät kuvattavista korteista. Aina jokin kohta "ylivalottuu". Kaivan kohta vanhan kameran esiin ja jatkan sillä. Tällä viikolla ei ole kortteja valmistunut. Tämä taisi olla peräti toinen valmistunut kortti tällä viikolla (aiempien postausten kortit ovat vanhoja). Töissä on sellaista haipakkaa, että ei jaksa enää illalla keskittyä korttien tekoon, kun päivisin pitää vääntää tulosta. Tämä kortti kuitenkin valmistui eräälle oikiksesta huomenna paperit saavalle työkaverille.
Maiju 21.08.2008 - 07:03
Tämän leimasimen ostin Tukholmasta SkapaHobbysta, jokin siinä viehätti. Muistuttaa vähän rumaa ankanpoikasta :) Kukka ja kukan alla oleva varsi on myös Tukholman tuliaisia. Teksti on leimattu Lauralta ostamillani leimasimilla ja kirjaimet leikattu settiin kuuluvalla punch -leikkurilla.
Maiju 11.08.2008 - 10:15
Tein ez-työkaverille synttärikortin, synttärit on vasta ensi viikolla, mutta hyvissä ajoin olen liikkeellä, että ei vaan unohdu ja kaveri saa juuri hänelle sopivan kortin. Uskallan laittaa sen esille blogiini, koska olen 99 prosenttia varma, että hän ei käy blogissani ;)
Maiju 31.07.2008 - 20:40
Välillä on ollut kysyntää työpaikalla korteista, joita voidaan antaa poislähtijöille. Se teema oli mielessä kun ostin tämän leimasimen. Nyt kohta on taas aika kun kesäapulaiset lähtevät taas opintojensa pariin. Mikäs siis parempi kuin toivottaa heille hymyä huuleen ja menoksi :) Kyllä tällä samalla kuvalla saa joukko-onnittelukortinkin aikaiseksi.
Maiju 16.07.2008 - 08:18
Testasilin tuota Katscrapilta Ruotsin messuilta ostamaani hääleimasinta. Mun pitäisi saada töihin tehtyä näitä teemallisia kortteja ja hääkortit ovat aika vähissä. Tässä on ainakin hyvä alku taas :)
Maiju 09.07.2008 - 21:45
Tein muutaman CD-kortin kahdelle tilaajalle tasavuosikortiksi. Tasavuosi juhlivalle jotenkin on omissa leimasimissa vähän aiheita että piti turvautua CD-kortteihin. Taisi olla peräti ensimmäiset tälle vuodelle :) Tekstit kortteihin laitetaan sen jälkeen kun tilaaja1 on valinnut korttinsa. Tiedoksi, että tekstiä löytyy myös ruotsinkielisenä :)
Maiju 25.06.2008 - 09:01
Tämä hiiripari on aika suloinen. Väreiksi tähän korttiin tuli lilahtavan sävyt, papereita ei kovin paljon ole tämän värisenä, joten täytyi turvautua kohokuvioimiseen ja paperin hiomiseen, että sai tuohon alempaan vähän "elävyyttä".
21.06.2008 - 23:22
Pääsin loman jälkeen jo vähän "vauhtiinkin" ja tein kaksi kastekorttia varastoon. Kastekortteihin sopivia leimasimia on olemassa aika vähän. Tämän leimasinkuvan kun näin Minniksen blogissa ja hän ehdotteli kimppatilausta, niin olin heti valmis. Tämä on mielestäni juuri passeli kastekorttiin. Pääsin myös kokeilemaan noita uusia Spellspindersin Scallop Petite stansseja tekstien alle.
Tässä vielä tyttövauvalle sopiva:
Maiju 17.06.2008 - 08:55
Tämän leimasinkuvan sain jo aikaa sitten Päiviltä, kiitos vielä kerran. Tämä ja se nalle ovat molemmat söpöjä. Molempia sain vasta nyt väritettyä, kun mullahan on kolme laatikollista vaihdoista tulleita kuvia. Välillä niitä yritän väritellä ja saada korteiksikin saakka. Välillä onnistun niitä jopa käyttämään. Tämä pupu on ollut mielessäni usein ja nyt sitten sain aikaiseksi siitä tehdä kortin. Samaan syssyyn väritin näitä useammankin, joten eiköhän niistä nyt kortteja synny.
Maiju 04.06.2008 - 16:34
Meinasin kirjoittaa tähän tekstin "iällä ei ole väliä"... mutta jäi nyt näin tylksätekstiseksi kuin Onnea. Ensi kerralla pitää laittaa joku naseva teksti tähän korttiin. Leimasinhan oli Stamp It:in valmistama.
Maiju 27.05.2008 - 19:00
Tein Miijjan kanssa kimppatilauksen hollantilaiseen nettikauppaan ArtJourneyhin. Tilasimme molemmat vain nämä leimasimet, luultavasti Miia olisi halunnut tilata enemmänkin, mutta suljin hyvin nopeasti tilauksen, enkä antanut siihen mahdollisuutta :)). Leimasin on Stamp-It:n valmistama. Itse törmäsin tähän ensimmäisen kerran maaliskuussa eräässä ulkomaalaisessa blogissa. Sen jälkeen kävin noin kuukauden ajan leikkimässä ArtJourneyn ostoskorin kanssa. Kerran tästä asiasta puhuin Miian kanssa puhelimessa ja sitten päätettiin siltä istumalta molemmille tilata nuo. Leimasimet olivat päässet nettikaupasta loppumaan, mutta odotimme kiltisti kolmisen viikkoa kunnes Louise niitä tilasi. Hyvä palvelu oli nettikaupassa. Louise piti kyllä hyvin ajantasalla minua siinä, että missä mennään tilauksen missäkin vaiheessa. Minusta tämä leimasin on ihan yliveto :)
Tässä sitten ensimmäinen kortti tuolla leimasimella tehtynä. Tuo kortti meni Miijjalle leimasimen mukana vähän niin kuin hyvän päivän kortiksi :)
Maiju 26.05.2008 - 08:15
Tässä taas ihana leimasin, jota sain lainata ystävältäni :) Valmistaja oli ihan tuntematon ja leimasin vuodelta 1997. Joten ikävä kyllä ei ole kertoa teille leimasimen valmistajaa. Tätä kuvaa oli pakko leimailla vähän "varastoon". Jotenkin nämä maisemalliset ovat alkanee minua ihastuttamaan.
Postaus etukäteisajastettu sunnuntaina. Maiju 20.05.2008 - 07:30
Satoa taas lauantain tapaamisesta eli tämä ankanpoikanen on myös sieltä :) Sopisi vaikka taas vaikka vauvakortiksi.
Maiju 18.05.2008 - 22:35
Tämäkin leimakuva on Tampereen reissun satoa. Jokin tässä kuvassa "kosketti" ja minusta tämä oli todella suloinen aiheena. Heti silmissäni näin tämän kuvan pyöreänä muotona ja siitä se ajatus sitten lähti. Leimakuvan valmistaja jäi minulle nyt tuntemattomaksi, jos joku tietää niin saa valaista minua tässä asiassa.
Maiju 18.05.2008 - 08:21
Eilisen leimailutapaamisen satoa ... eli ensimmäinen kortti eilen leimatuilla kuvilla. Tämä kortti soveltuu sekä tyttö- ja poikavauvalle. Ihan perinteinen vauvakortti tämä ei siis ole, mutta sopii sellaiselle, joka ei halua olla niin perinteinen. Tämä ankanpoikanen vaan oli niin hellyttävän suloinen, että halusi päästä nimenomaan vauvakortiksi :)
Kukan keskustana olen käyttänyt Heinikasta hankkimiani timanttteja. Nuo Heinin timattipakkaukset ovat siitä ihania, että yhdessä paketissa on montaa sävyä ja käy siis monenvärisiin kukkiin.
Tässä vielä selkeämpi kuva noista käyttämistäni timanteista. Ihania ovat.
Maiju 20.04.2008 - 10:30
Huomasin juuri, että en ole laittanutkaan Heinikasta ostamieni Clear Scraps -koristeista tehtyjä kortteja näytille. Nuo koristeethan koristelin tällä tavalla.
Maiju 12.04.2008 - 12:30
Maude nyt taas esittäytyy omassa viehättävässä persoonassaan. Nämä olivat tilauskortteja, mutta laitanpa tänne blogiin taas nekin näytille.
Maiju 12.04.2008 - 09:10
Olen parina iltana tehnyt mallikortteja Papruksen korttikurssille, joka on viikon päästä lauantaina. Paprukseen on tullut kivoja vähän "hassuja" leimasimia. Leimasimet ovat Nellie Snellen valmistamia ja ovat Angel Policy leimasimia eli niillä saa tehdä kortteja myyntiin. Leimasimia on myynnissä kahta sarjaa vauva ja syntymäpäivä.
Maiju 01.04.2008 - 11:15
Viikonloppuna ajattelin, että pitäisi tehdä äitienpäiväkortteja, mutta kun tilauksia on ollut niin paljon, että ei ole ehtinyt ajattelemaan niitä. No onneksi tässä on vielä pari viikkoa aikaa, joten kyllähän siinä jotain ehtii, jos ei tule tilauksia paljoa. No tämän ehdin tekemään ja myinkin sen sitten samantien.
Maiju 18.03.2008 - 09:39
Kun olin lauantaina myyjäisissä niin taas tuli puheeksi, että miehet ovat vaikeita kohderyhmiä kortin tekijöille. Miehille on todella vaikea tehdä kortteja. Ajattelin, että tuo on pakko ottaa nyt vähän projektiksi ja koittaa tehdä vähän miehillekin sopivia kortteja. No hetihän mulle tuli mieleen, että olen Minniksen kanssa jossain vaiheessa vaihtanut leimasinkuvia ja häneltä sain tämän ihanan Art Impressionsin Oscar leimasinkuvan. Siitä se ajatus sitten lähti :)
Maiju 13.03.2008 - 18:12
Olen koitiutunut Kokkolasta. Tässä pieni postaus eräästä asiasta, jota siellä tuli kokeiltua. Eli Heinikan Heinillähän on myynnissä tällaista ihanaa akvarellipohjaista Priman kukkakuvioista paperia, jossa on kivoja kuvioita. Monesti olen sitä tuolla hänen nettisivuillaan katsellut ja miettinyt, että voisikohan noilla tehdä taustoja kortteihin. No voihan niillä. Eli tällainen tuli kun värittelin akvarellikynillä. Käytin kahta eri värisävyä, kun halusin ainakin kahteen erilliseen korttiin taustat.
Värjäsin sitä akvarellikynillä ja siitä tuli tällaista:
Tällaisen kortin sain aikaiseksi:
Isompaa postausta tuosta Kokkolan keikasta tulee kunhan ehdin käsittelemään kuvat. Tämä vain vähän lämmittelyä :) Maiju
23.02.2008 - 16:15
Maissi eilen osti Tildaleimasimen ja leimailin sillä muutamia kuvia itselleni eli käytännössä siis "koeajoin" Maissin leimasimen. Tällainen yksinkertainen kortti syntyi. Halusin jättää tuota Paperikierteestä ostamaani paperia vähän enemmän näkyviin, kun oli niin ihanaa.
Maiju
18.02.2008 - 10:41
Tarun kanssa vaihdeltiin joskus vuodenvaihteen paikkeilla kuvia. Nyt vasta sain tuolta leimattujen kuvien "kätköistä" nämä kuvat kaivettua esiin. Vaihtokuvia on niin paljon, että niilläkin varmaan saisi tehtyä vuoden kortit. Aivan ihania nämä kuvat kyllä ovat. Nämä ovat Whipper Snapperin leimasimella leimattuja.
Maiju 11.02.2008 - 09:12
Mulla on ollut tuolla myytävänä osiossa tämä ruusuleimasin. Aikoinaan tein tällä leimasimella paljonkin kortteja. Jostain syystä se tuli eilen mieleeni ja ajattelin kokeilla leimata/värittää muutaman kuvan. Nämä ovat vasta keskeneräisiä, mutta ihan kivoja näistä tuli. Revin kartongin reunat ja tuputin kissansilmämusteella reunat. Kukat saivat tietenkin myös kimalletta terälehtiin ym.
Edit: Heti kun teki muutaman värityksen ruusuleimasimella... Niin sen myin pois :) Maiju 21.01.2008 - 18:09
Tämä nalle on minua houkuttanut tuolta Landstokenin nettikaupassa jo pidempään. No tänään nalle matkusti kotiin ja hetihän sitä oli pakko kokeilla. Tai siis ajattelin, että odotan vielä iltapäivään, että saan tuon Heinikan paketin myös kotiini. Sieltä tiesin löytyvän tähän korttiin sopivat taustapaperit, nauhat ja kukatkin. Olin jo aiemmin päättänyt, että ensimmäinen kortti tästä nallesta tulee lime/pinkki värisenä. Tällainen siitä sitten tuli :)
Maiju 18.01.2008 - 09:09
Tykästyin tähän amppariin heti kun sen ensimmäistä kertaa näin. Eli se oli rakkautta ensi silmäyksellä :) Sain kuvan vaihtona MariaH:lta. Tällainen kortti kuvasta sitten syntyi.
Maiju 31.12.2007 - 14:16
Tämän kortin myötä toivotan kaikille blogini lukijoille Hyvää Uutta Vuotta 2008 ! Vuosia olemme viettäneet uuden vuoden kotona, kun meillä oli tuo Laku niin pitkään ja sen kanssa ei voinut oikein mihinkään mennä uutena vuotena (eikä yksinkään voinut jättää). Nyt kun Laku siirtyi toukokuussa vihreimmille niityille niin mekin päätimme katsoa, että mitä tämä uusi vuosi toisi tullessaan ja lähdemme miehen kanssa vähän viihteelle, tarkkaa ohjelmaa emme ole lyöneet lukkoon, mutta katsellaan mihin mennään. Askarrellaan sitten reippaasti taas ensi vuonna :o)
Maiju 26.12.2007 - 22:12
Tämä siis samaa sarjaa kuin edellinen kortti eli niitä HÄnglar & StÄnglar leimasinkuvia. Tällaisen kortin voisi antaa vaikka kokiksi tai leipuri-kondiittoriksi valmistuneelle :)
Maiju 26.12.2007 - 20:41
Tämä leimattu kuva on HÄnglar & StÄnlar leimasimella. Taavan kanssa tilattiin valmiita leimattuja kuvia Hollannista. Nurmitintti tästä aikoinaan mulle vinkkasi, mutta kun sivut ovat hollanniksi niin tilaaminen ei ollut ihan helppoa. Taava sitten rohkeana laittoin tilauksen menemään ja englanniksi sähköpostia perään. Siten saatiin vähän näitä leimattuja kuvia itsellemme.
Maiju 15.12.2007 - 22:34
Tällainen joulukukka tuli sillä Ellissonin uudella stanssilla. Kukan tekeminen on aika työlästä. Luulin stanssin kuvasta päätellen, että sillä saisi leikattua kolmea erikokoista kukkaa + lehdet. Tosiasiasiassa stanssilla voi leikata vain pienimmän kukan + sitten kahta eri kokoista lehteä. Sitten näistä "lehdistä" kootaan nuo kaksi isompaa kukkaa. Siksi ei kauhean nopeatekoisia ole nämä kukat.
Maiju 13.12.2007 - 22:11
En ole ehtinyt tekemään mitään sellaista, mitä pitäisi täällä esitellä. Joulukortteja on tullut vähän tehtyä, mutta ne on niitä tavallisia CD-kortteja, joita täällä on jo ollut niin paljon, että ei viitsi kaikkia tänne laittaa :) No tänään tein kirjanmerkin eräälle ystävälleni. Kirjanmerkki syntyi alunperin sukkahousujen tukipahvista, joka oli valmiiksi TAG:n muotoinen ja siitä se idea sitten lähti :)
Maiju 08.12.2007 - 19:30
No taas tämä ihana mummo pääsi kortiksi. Eilen niitä mummoja tuli väritettyä, niin eihän niitä voi jättää sinne arkistoon odottamaan, vaan heti on päästä kortiksi saakka. Kysyin eilen ohimennen mieheltäni, että "näyttääkö tutulta?". Väitti nähneensä naisen aika usein, en kyllä tiedä, että missä?
Maiju 08.12.2007 - 15:13
Tänään on päivä mennyt hyvin pitkälti kuvia värittäen ja laiskotellen. Välillä tekee hyvää vain olla ilman mitään aikatauluja. No tällainen kortti on syntynyt siinä sivussa. Kuvan tausta on kohokuvioitu Cuttlebugin lumihiutalestanssilla ja päälle sipaistu valkoista kissansilmämustetta, joka on kotoisin Papruksesta. Leimasinkuvat on saatu vaihtona Callelta.
Maiju 07.12.2007 - 20:40
Callelta sain erään vaihdon yhteydessä extrana näitä ihania kissa-aiheisia Penny Blackin kuvia. Tämä leimasin on ihana. Tällainen kortti siis tuli näistä vaihtarikuvista.
Maiju
06.12.2007 - 21:31
Toinen kortti tällä ihanalla leimasimella. Päivi sanoi edellisestä kortista, että se kuvastaa minun huumorintajuni. Kyllä mulle on vähän sitä huumorintajua lahjoitettu :) Sain itse täyttäessäni 30-vuotta ihanan kortin työkavereiltani. Siinä oli jota kuinkin samannäköinen "mummeli" ja teksti, että "ennen miehet riisuivat sinua katsellaan, mutta nyt pukevat". Jotenkin tämä jäi mieleeni, nyt ei ole tullut viimeiseen 15 vuoteen edes sellaisia kortteja :) Kyllä mä voisin tällaisen kortin antaa monellekin mun kaverille. Uskon, että tulisin tällä kortilla hyvin ymmärretyksi :) Testasin tässä mun toisia akvarellikyniä. Tulipa todistetuksi, että ne mun ostamani "akvarellikynät" ei sitten olleetkaan akvarellikyniä. Eli vika oli kynissä, ne olivatkin jotain soft-kyniä. Sinne meni hukkaan sekin raha mitä kynien hankkimiseen meni. Nyt on pakko käydä ostamassa uudet kynät. Eli toisilla kynillä värittäminen onnistui leikiten.
Maiju
05.12.2007 - 22:01
Tulin juuri korttikurssilta... itse en siis ollut kurssilla, mutta olin kurssittamassa :) Hyvin meni oppi perille ja kauniita kortteja syntyi tekijöiltä. Kun pääsin kotiin niin piti heti päästä "mummon" kimppuun eli siis leimakuvamummon. Sain kuvia vaihdossa Minnikseltä. Tämä mummo on musta todella ihanan super-mummo ja näyttää aamutuimaan todella virkeältä. Siksi se minua kiehtoo. Tällainen kortti tällä kertaa:
Maiju 29.11.2007 - 20:35
Tässä testattu tuo Whipper Snapperin leimasin, joka tänään tuli postissa. Tällä saa kivoja kortteja pienille tytöille ja miksi ei vähän isommillekin.
Maiju 28.11.2007 - 20:42
Käytin tässä CD-kortissa näitä Papruksen uusia metallihohtokuvia. Nämä keijut ovat aika suloisia.
Maiju 21.11.2007 - 18:15
Paprukseen oli tullut tällaisia korttipohjia. Monesti on ollut mielessä, että pyöreä korttipohja voisi olla kiva. Nyt kun messuilla Anne näitä esitteli, tuli tunne, että on pakko heti saada niitä. Annella ei ollut mukana niitä messuilla, mutta lähetti perästä päin. Pakko oli heti päästä kokeilemaan. Tästä muodosta kyllä tykkäsin. Korttipohjien hintakaan ei ole hinnalla pilattu. Itsehän olen 95 prosenttisesti siirtynyt neliskulmaisiin korttipohjiin, tämä on hyvä vaihtoehto neliskulmaisille korttipohjille. Hinta oli vain 5 kpl paketti 1.50 euroa. Huomasitteko, että Papruksen nettisivut olivat auneet. Hyvän näköiset, kannattaa käydä katsomassa. Anne messuilla kertoi, että alkuun valikoima voi olla suppea, mutta he lisäävät tuotteita kunhan vain ehtivät. Tällainen kortti siis tuli pyöreästä korttipohjasta. Teen vielä tänään mahdollisesti jouluisen pyöreän kortin, katsotaan millainen siitä sitten tulee.
Maiju 20.11.2007 - 22:05
Olisikohan tämä pikkutyttönen menossa uimakouluun? Ei ainakaan rannalle ole asiaa tähän aikaa vuodesta. Voisi siis kuvitella, että uimahalliin olisi pikkutytön matka. Tämä siis tehty uusilla tänään tulleilla leimasimilla ihan testausmielessä.
Maiju 18.11.2007 - 20:02
Tämä kortti on toteutettu niin, että leikkasin ensiksi sinisestä kartongista neliön. Leimasin neliölle lumihiutaleita. Lumihiutaleleimaisin Sinellistä ja kuuluu Magnolian leimasimiin. Tämän jälkeen leikkasin neliöstä pois ympyrän pois. Liimasin sinisen kartongille korttipohjaan ja leimailin vielä lumihiutaleita korttipohjalle, joka paljastui aukosta. Koristelin ympyrän ja korttipohjan reunat mustalla tussilla. Sitten liimasin aiemmin värittämäni magnolian aukon eteen. Koristelin lumihiutaleet Stickelsin kimalleliimalla.
Maiju 17.11.2007 - 17:48
Tämä kortti syntyi eilisisten messuostoksien innoittamana. Paperit ovat Papruksesta ostamistani irtopapereista ja kuvan alla oleva tarra lehtiöstä, jonka ostin (eli on tarra). Kukat ovat omista kätköistäni ja kukkien keskustat Papruksesta. Leimasinkuvana tuttua Magnoliaa.
Maiju 02.11.2007 - 23:01
Näin myöhään meni, että sain yhden kortin tehtyä. Viimepäivien illat ovat menneet noiden stanssattujen taustojen postittamiseen yms.. Välissä kyllä ehtiin aina yhden kortin tekemään.
Maiju
01.11.2007 - 21:08
Vielä oli pakko päästä testaamaan tämä uusi leimasin. Näin synkän syksyn keskelle ihania kesäisiä kukkia siilin kera :o)
Maiju 01.11.2007 - 20:25
Joulukortteja siis pitäisi tehdä, mutta kun nämä Magnoliat kummittelevat. Tänään oli pakko testata tätä kuvaa, kun sain Maikilta vaihdossa. Ihania ovat, kiitos Maikki.
Maiju 30.10.2007 - 21:54
Penny Blackin possuleimasimella kokeilin tehdä kortin. Aika yksinkertainen tuli, mutta leimasin on aika kiva.
Maiju 27.10.2007 - 18:03
Kokeilin tuota Sizzlitsin stassia, jonka ostin tänään Sinellistä. Tällainen koevedoksesta tuli:
Maiju 26.10.2007 - 21:54
Yksi isänpäiväkortti syntyi. Nyt isä sai vähän kukkiakin kortin muodossa :o)
Maiju 14.10.2007 - 22:56
Tein vielä yhden Magnolian kortin tälle illalle. Tämä on se uusi leimasin, jonka ostin Riitalta tänään. Tässä kokeilin tuota uutta tyyliä eli tein kuviopaperista paidan ja unirievun.
Maiju 09.10.2007 - 21:38
Sain tänään Nannuliinilta postia. Ihania Magnolian leimasinkuvia. Pakko oli testailla heti yhdestä ihan kortiksi saakka. Tällainen siitä tuli:
Taustalle leimailin lumihiutalekuvioita. Lumihiutaleleimasin oli ensimmäistä kertaa käytössä. Ostin sen joskus viime talvena ajatuksena, että sillä voisi tehdä taustoja kortteihin. Maiju
08.10.2007 - 21:09
Tässä yksi Magnolialeimasimella tehty kortti. Tämä kortti lähtee huomenna postissa eräälle, joka mahdollisesti odottaa minulta postia ja joka viime viikolla lähetti minulle postia :o)
Maiju 25.09.2007 - 20:21
Paulan kanssa vaihdettiin muutamia Magnolian kuvia. Pakko oli kokeilla, että miten nämä Paulan kuvat soveltuvat mun puistonpenkin kanssa. Tällaisia siis niistä syntyi:
Tämä alempi on hieman yksinkertaisesti toteutettu. Joskus leikkisästi tulee sanottua, että yksinkertaisille ihmisille yksinkertaisia kortteja. Ehkä ei kuitenkaan kannata käyttää myyntilauseena, voi olla, että menee viimeisetkin asiakkaat.
Maiju 20.09.2007 - 21:07
Nurmitintiltä vaihdetuista kuvista syntyi tämäkin kortti. Taustan leikkasin uusilla stansseillani.
Maiju 19.09.2007 - 21:39
No pakkohan siis oli heti kokeilla tuota piparistanssia. Ne on ihania. Tässä siis ihan hätäpäissään tehty kortti.
Maiju 16.09.2007 - 17:45
No välillä voi tehdä jonkun 3D-kortinkin, että ei ihan olisi Magnolian lumoissa :o) Tällainen tällä kertaa:
Maiju 15.09.2007 - 22:12
Tässä vielä yksi Magnolian kortti. Kirjaimet olen saanut vaihtona Nurmitintiltä. Ihania nuo kirjaimet.
Maiju 13.09.2007 - 18:55
Johan on teksti, mutta välillä varmaan halutaan toivottaa jollekin sikahauskaa päivää, niin ainakin itse haluaisin sanoa aina välillä. Tämä kortti näytti ihan siltä, että sen muodossa tuo on hyvä sanoa :o)
Maiju 06.09.2007 - 16:47
Jo kesälomalla rakentelin puolivalmiiksi näitä cd-kortteja. Nyt sain tehtyä tällaisen pinon niitä valmiiksi saakka. Eli taustojen valinnat yms. oli vielä tekemättä.
Maiju 04.09.2007 - 21:46
Näitä aitakorttipohjiakin tilasin jossain vaiheessa Angela Productionilta. Ajatuksia oli tämän korttipohjan käytölle. Nyt kokeilin ihan perinteisesti 3D-tekniikalla, mutta luultavasti toimisi ihan hyvin myös Magnolan leimasinten kanssa. Se pitää testata jossain vaiheessa.
Maiju 04.09.2007 - 21:01
Loppukesästä tilasin Askartelunettakselta tällaisen kissaleimasimen. Nyt vasta kissa pääsi korttiin saakka. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Maiju 28.08.2007 - 20:27
Parit joulukortit valmistuivat tänä iltana TV:tä katsellessa. (Ampan kanssa tehdyistä vaihtokuvista). Jos näitä joulukorttejakin saisi pikkuhiljaa aloitettua, joulu kuitenkin tulee taas liian pian :o). Leimasimet ovat siis Magnoliasta.
Maiju 26.08.2007 - 21:41
Niin on kesäloma sitten päättynyt. Huomenna siis viiden viikon tauon jälkeen pitäisi taas jaksaa nousta töihin. Tein parit kortit, joissa käytin Magnolian leimasimia (Maissilta vaihdossa tulleet enkelit ja Ampalta kukat). Taustat leikkasin Taavalta lainaamillani Sizzixin stansseilla, jotka kohokuvioin Cuttlebugin stansseilla. Eli varsinaisista sekalaisista lainatuista ja vaihdetuista materiaaleista nämä kortit siis syntyivät.
Maiju 24.08.2007 - 17:49
Tässä parit kortit, joiden taustalla on käytetty cuttlebugin stanssia ja tässä ruusukortissa on käytetty metallisabluunaa, joka on kohokuvioitu Cuttlebugilla.
Maiju 21.08.2007 - 14:50
Vielä niillä eilen tulleilla uusilla Magnolian leimasimilla tehtyjä kortteja. Yhteensä viisi leimasinta tilasin ja nyt on ne kaikki sitten korttien muodossa esitelty (tuo puistonpenkki, joka oli eilisissä kuvissa on oma erillinen leimasin ja tyttö- ja poikaenkelit ovat erillisiä). Nämä alla olevat kuvat on musta kauhean söpösiä :o)
Maiju 20.08.2007 - 18:50
Tänään tuli viime viikon sunnuntaina tilaamani Magnolian leimasimet. Nyt leimasimet tuli noin viikossa, kun edellinen tilaukseni kesti melkein 2,5 viikkoa.
Maiju 18.08.2007 - 23:24
Huomenna on siskon pojan pojan ristiäiset. Koko suku on tietysti ostanut multa kortit ristiäisiin (ei nyt ihan). Paineita on siitä, että kaikilla olisi vähän eri tyyppiset kortit. Omaksi kortiksi tein sitten tällaisen, niin ei ole yhtään saman tyyppinen kuin muilla. Kastejuhlaan on aika haastava tehdä kortteja, koska kaikki vauva-aiheet ei musta sovi kastejuhlaan. Kuvan täytyy olla tietynlainen, jotta sen yleensä hyväksyn kastekorttiin. Tämä vauvantossu nyt ehkä menettelee. Edit: Kuva on muuten väritetty geelikynillä. Geelikynilläkin värjätyt kohdat voi "laimentaa" vedellä ja värittää vesivärin tavoin (tämän testasin juuri, enkä ollut aikaisemmin edes ajatellut tällaista).
Maiju 15.08.2007 - 22:12
Eilen entinen työkaverini meinasi viedä kaulastani tuon Tukholman reissulle tekemäni korusetin, enpä antanut :o) No huomenna olen taas tapaamassa ko. henkilöä. Tein yhtä näyttävän setin, jospa se miellyttäisi Tarjaa yhtä paljon. Ainakin on yhtä näyttävä kuin omani. Tarja meinaa rakastaa yhtä näyttäviä koruja kuin minäkin :o)))
Maiju
14.08.2007 - 23:11
Yritin täpötäyden askartelupöydän ääressä tehdä yhden kortinkin. Viikonloppuna olin mökillä näitä kuvia väritellyt, joten enää oli sitten edessä vain sommittelua. Isommat kuka on leikattu uudella Ruotsista ostetulla kukkaleikkurilla. Kukat värjäsin Sinellistä ostamallani värillä. Päällä olevat kukat ovat sitten Skapa Hoppyn kukkia.
Maiju 12.08.2007 - 12:38
Taas näitä Magnolian kortteja. Ampan kanssa vaihdettiin Magnolian leimasinkuvia ja nämä kuvat on siis Ampalta. Nyt lupaan, että pariin päivään, ette joudu uusia kortteja täällä katselemaan, meikäläinen lähtee meinaan Tukholmaan tarvikehankinnoille :o)
Maiju 12.08.2007 - 08:12
Vielä yksi eilen illalla tekemäni (tai siis viime yönä) kortti. Tytön kuva on Maissilta ja kukat Ampalta.
Maiju 11.08.2007 - 23:21
Maissin kanssa vaihdettiin muutamat leimasinkuvat tuossa edellisellä viikolla. Mökillä ehdin vähän väritellä niitäkin kuvia ja nyt kaksi pääsi ihan kortiksikin saakka. Magnolian "hengen" herättäminen on vaikeaa. Tiedän miltä nämä kortit pitäisivät näyttää, mutta en saa sitä "henkeä" esiin. Ehkä se sieltä kuitenkin pikku hiljaa nousee :o)
Maiju 10.08.2007 - 20:01
Mökiltä taas vaihteeksi palattu sivistyksen pariin. Tässä vähän kuvaa siitä, että mitä muun muassa tuli tehtyä mökillä. Eikä tässä vielä kaikki, mutta ehkä myöhemmin siitä muustakin tekemisestä tulee kuvaa :o)
Kuva on pieni, mutta siinä on 55 CD-korttipohjaa eli nyt pitäisi tehdä kortteihin taustat ja liimata vielä niiden päälle nämä "raakileet". Eli ei laiskana ole oltu lainkaan. Maiju 05.08.2007 - 19:25
Tässä muutama tekemäni kortti. Tämä ensimmäinen pääsee näytille siksi, että siinä käytin kulmaääriviivatarrojen "luurankoja" koristeena. Irroitin koko tarra-arkin luurangon, jonka kiinnitin vaaleanpunaiselle kartongille ja siitä sitten leikkasin sopiviksi katsomiani paloja korttien koristeiksi.
Toinen vain siksi, että tuli tehtyä taas näillä Magnolian leimasimilla vähän kokeilua.
Edit: tuunasin vähän tuo alempaa korttia. Eli lisäsin limen värisen taustan, koska oli liian "levoton" ilman sitä. Nyt on mielestäni parempi. Maiju 30.07.2007 - 18:08
Ampan kanssa ollaan odotettu noita Magnolian leimasimia jo ikuisuuden. Ikuisuudelta tuo 2,5 viikkoinen tuntui. Varsinkin kun on tottunut vähän nopeamiin toimituksiin, jopa jenkeistä. Eli kauhean hyviä pisteitä ei tuosta toimituksesta voi antaa. Kuulin kautta rantain, että Ruotsissa Magnolia on tunnettu pitkistä toimitusajoista. Ruotissa kuulemma jotkut ovat joutuneet odottamaan leimasimiaan jopa noin 2 kuukautta. No onneksi ei meidän odotusaikamme ihan noin pitkäksi venynyt. Amppa ei tosin kuulemma vieläkään saanut leimasimiaan, vaikka samana päivän tilattiin ja taasen Maissi sai omansa viikossa. Jotenkin jännältä tuntuu, että miten nuo toimitukset voivat noin heitellä. Kaikki kuitenkin laitettiin tilauksemme samana päivänä. Luulin tilanneeni puupalikallisia, mutta eihän ne niitä olleetkaan. No onhan nämä lätyskätkin ihan OK kun ne kiinnittää akryylipalikkaan. Tässä muutama kokeilu niillä uusilla leimasimilla.
Maiju 25.07.2007 - 22:42
Testasin korteissa tätä yhtä sizzixin uutta stanssia. Tämä sopii kyllä hyvin tuolle taustalle, mutta mielestäni ei siihen voi oikein lisätä mitään ylimääräistä, ettei vaan tule liian levotonta. Ihan näin yksinkertaisuudessaan mielestäni hyvä.
Maiju 22.07.2007 - 20:05
Taava kävi tänään tuomassa mulle yhteistilauksessa saapuneita Sizzixin stansseja. Samalla leikkelin Taavan stansseilla hieman kuvioita. Tämä Taavan kukkakuvio on vähän hakusessa eli miten näitä kuvioita voisi käyttää. Tässä yksi hahmottelun tulos. Vielä Taavan lähdön jälkeen lisäsin ääriviivatarranauhaa, kun tuntui, että kortista puuttui jotain. Naurettiin Taavan kanssa, kun Taava yritti saada mua käyttämään tässä kortissa hänen stanssillaan leikattuja bannereita, enkä suostunut sitten millään :o) Sitä juteltiin, että ehkä kun tuon isoimman kukan jättäisi pois niini kuvion käyttö huomattavasti helpottuisi. Aika haastava kuvio siis kaiken kaikkiaan.
Maiju 21.07.2007 - 21:37
Eihän sitä voi yhtä putkeen koko pöytää siivota yhdellä kertaa. Välillä piti askarrellakin kun tuli kesken siivouksen inspiraatio, saa nähdä, että miten tämän siivousurakan kanssa käy, kun näyttää kaikki muu kiinnostavan enemmän. Siivoaminen ei tunnu kivalta kun ei tiedä, että mihin niitä tavaroita tunkee.
Maiju 20.07.2007 - 21:50
Nyt on aktiivisuus taas nostanut päätään, kortteja syntyy kuin sieniä sateella. Ehkä tämän laiskan jakson jälkeen näitä alkaa taas syntymään. Onhan nyt niin ihania materiaaleja, joista kortteja on helppo tehdä.
Maiju 20.07.2007 - 19:02
Pakko oli testata noita Finnstamperin uusia taustapapereita. Ne ovat ihania, juuri mun makuuni. Tällaisia taustoja niillä sai aikaiseksi näihin kortteihin.
Maiju 20.07.2007 - 18:02
Eilen ostin Sinellistä vauvaleimasimen. Piti tehdä yksi kortti kun työkaverit kaipailivat poikavauvalle korttia. Ajattelin siihen sitten kokeilla tuota vauvaleimasinta. Kortin taustalle laitoin käärmeennahkakuvioista paperia, jota ostin eilen myös Sinellistä, paperissa oli ihanat kuviot.
Maiju 19.07.2007 - 22:25
Tein äsken yhden kortin 1-vuotiaalle pojalle tästä jo tutuksi tulleesta kuvasta. Taustaa ja nauhoja vaihtamalla kortista tulee aina erilainen, vaikka käyttää samaa kuvaa.
Maiju 15.07.2007 - 17:49
Eija lähetti mulle korujen mukana muutamia leimattuja kuvia. Tässä muutamista kuvista tehtyjä kortteja. Taustalle leikkelin Sizzixin stanssilla kehyksiä. Jotenkin tuo suorakaiteen muotoinen stanssi on hyvin vaikea käyttää. Jos jotain Sizzixin omistajaa kiinnostaa ostaa stanssi pois, niin myyn sen.
Maiju
10.07.2007 - 18:44
Olen vähän villiintynyt näihin TAG:eihin. Taas tuli väännettyä kolme. Kun nämä ovat kooltaan aika isoja niin ajattelin, että niitä on hyvä antaa esim. kukkapaketin tai pienen lahja mukana, silloin kun kortti on liian suuri ja ei sovi "lahjaan".
Maiju 10.07.2007 - 18:06
Mulla on jo pitkään ollut mielessä, että pitäisi kokeilla kirkkaita kukkasia mustalle pohjalle. Nyt kokeilin, mutta ongelmana oli vain se, että mulla ei ollut noita tiettyjä värejä kuin aniliinin punaisena ja limenä. Olisin halunnut vielä oikein kirkkaan keltaisia kukkia. Kukkien taustalle laiton Flower Softia. Tässä liima on vielä märkä, joten se näkyy vähän häiritsevästi Flower Softin alta. Kuivuttuaan jälki oli parempi. Tuo Flower Soft oli ihan kiva näissä kukkien keskustoissa käytettynä. Flower Softiahan myy Suomessa Craftnetshop.com
Maiju 08.07.2007 - 20:50
Taava kävi Riiviön kanssa meillä ja katseltiin noita mun tekemiä TAG:ja. Siitä sitten taas me keksittiin, että tehdään parit TAG:t haasteena eli sovittiin, että aihe on keijut ja väreinä lila ja lime. Tässä mun valmiit TAG:t. Näissä tulee kyllä jo vähän toistettua itseään, mutta värit ja kuvat vaihtuvat.
Maiju 08.07.2007 - 19:38
Työkaverini tilasi kastejuhlaan kortin, piti sitten tehdä samaan syssyyn muutama ylimääräinenkin. Nyt näköjään "hanat" aukesi ja on tullut jotain tehtyäkin pitkän hiljaiselon jälkeen.
Maiju 08.07.2007 - 16:40
Tämä kortti alun perin piti lähteä Hetan ja sammakon avajaisiin, mutta jotenkin en keksinyt, että mitä siihen laitan leimattujen kuvien lisäksi. Tatsi sai toisenlaisen sammakkoaiheisen kortin ja tämä jäi kotiin, kun se oli kesken. Sitten tänään sammakot sai seurakseen noita kukkia.
Maiju 05.07.2007 - 23:00
Parit TAG:t tuli tehtailtua TV:tä katsellessa. Jotenkin näihinkin tulee jotenkin himo. Saipahan neito prinsessakruununkin kutreilleen.
Maiju 01.07.2007 - 21:13
Vehmaan reissulla tuli selattua iso kasa Tiinan korttilehtiä ja siellä jossain lehdessä oli tehtynä TAG:ja. Lainasin Taavan TAG-stanssia ja leikkelin niitä äsken joutessani. Kokeilin yhden TAG:n kun ajatus on ollut päässäni jo kauan. Värit kuvassa vähän valehtelevat eli toteutus on pinkki/lime. Tällainen siitä sitten tuli:
Maiju 29.06.2007 - 16:08
Aamulla tuli tarve muutamalle hääkortille ja ne tekaisin kun huomasin, että tietynlaisia kortteja ei ollutkaan varastossa, vaikka muuten varasto on aika iso. Tuntuu, että aina puuttuu juuri sellaisia kortteja, joita kysellään. Olen ollut tänään lomapäivällä ja siksi oli aikaa tehdä nämä muutamat kortitkin. Varsinainen kesälomahan mulla on vasta elokuussa, sitten kun muut tulevat takaisin töihin :o)
Maiju 19.06.2007 - 20:35
Mulla on jo jonkin aikaa ollut "puolivalmiina" nuo Flowersoftista tekemäni kortit. Vihdoinkin sain sen verran aikaiseksi, että tein ne valmiiksi. Flowersoftiahan tuo maahan Craftnetshop.com. Nyt näyttää siellä olevan toimitukset ilman toimituskuluja kesäkuun loppuun saakka.
Maiju 12.06.2007 - 19:58
Hiljaiseloa on korttien tekemisen suhteen ollut. Olen ollut viime aikoina aika paljon liikenteessä, joten korttien teko on vähän jäänyt. Yritän parantaa tapani ja yrittää edes joskus saada aikaiseksi jonkun kortinkin. Tässä kuitenkin yksi kortti. Tein Ampan kanssa vaihtareita kuvioleikkurikuvien suhteen ja Ampalta tuli mm. näitä sammakoita, joihin oli pakko kokeilla tuota kruunua, jonka pari viikkoa sitten sain sieltä jenkeistä.
Maiju 05.06.2007 - 20:56
No vihdoinkin sain testattua sen tilaamani kruunuleikkurin. Mun yhdellä kaverilla on tällä viikolla syntymäpäivät ja tässä olisi hänelle kortti. Vielä pitäisi miettiä, että mitä hänelle tekisi lahjaksi.
Maiju 30.05.2007 - 21:03
Tänään sitten selvisi se mun sijaintipaikkani tuolla uudessa työpaikassani. Oli ihanaa saada muutamilta ihmisiltä sähköpostia ja tervetulotoivotuksia, että en olisi uskonutkaan. Tiedän, että minua todellakin odotellaan siellä, on mukavaa mennä. Taava kävi tänään tuomassa mulle mun tavarat kun teimme kimppatilauksen Angelaan. Oli pakko tilata muutamia ihania uusia 3D-kuvia, joita sinne oli viikolla tullut. Pitkästä aikaa sitten tuli inspiraatio heti kokeilla näitä uusia kuvia. Tällaiset kortit niistä syntyi:
Maiju 29.04.2007 - 18:45
Testasin ne keijuleimasimetkin tänään. Tällaiset kortit tuli:
Maiju 29.04.2007 - 12:29
Tekaisin juuri siskon tytön tytön synttärikortin. Ajattelin kokeilla Englannista ostamaani sammakkoleimasinta tuossa kortin teossa. Tästä tuli oikein raikkaan keväinen kortti synttärisankarille. Eli tällaisella kortilla lähdemme kohta päivänsankaria tervehtimään.
Maiju 24.04.2007 - 21:28
Tässä muutama leimasintekniikalla toteutettu kortti. Tämä ensimmäinen on sellainen kortti, mitä jossain vaiheessa tein oikein urakalla eli on leimattu mulperipaperille ja väritetty vesiväreillä. Tuohon irikseen sopi hyvin tuo vaaleansininen mulperipaperi. Iris on yksi minun lempikukistani, siksi aikoinaan tämän leimasimen olen ostanutkin.
Toinen kortti on leimattu helmiäiskartongille ja maalattu vesiväreillä. Tausta on värjätty Brilliancen leimasinmusteella. Ääriviivatarroissa on käytetty ääriviivatusseja, joilla ne on väritetty punaiseksi.
Maiju 15.04.2007 - 20:53
Taava toi eilen mulle tullessaan ihanat uudet tussit, jotka oli käynyt hakemassa Tavaratalo Hartikaiselta Orimattilasta. Nämä tussit ovat aivat mahtavat. Parhaimman tuloksen tusseilla saa kun värittää hopean värisiä tai valkoisia ääriviivatarroja. Näillä saa siis vaihtelua vähän noiden tekstien ja kulmien väreihin. Voi siis sävyttää nekin kuviin sopiviksi.
Maiju 15.04.2007 - 18:17
Olin kokoamassa tänään CD-levykortteja, mutta päätinkin tehdä niistä vähän toisenlaisia. Ajattelin, että eihän niiden korttien aina ole pakko olla korttien muotoisia, voi siis tehdä joskus myös näin. Eli tein ne niin, että liimasin levyn "takapuolelle" kartongin ja levyn ja kartongin väliin laitoin nauhan, josta "kortin" voi laittaa roikkumaan. Nämä kortit siis laitetaan roikkumaan. Tervehdystekstin voi kirjoittaa "kortin" takapuolelle kartonkiin. CD-levyjen taustat olen käsitellyt alkoholimusteella.
Maiju 13.04.2007 - 21:11
Illalla tuli sellainen olo, että pitää tehdä yksi clip-punch tekniikalla toteutettu kortti. Tällainen siitä sitten tuli:
Maiju 12.04.2007 - 20:37
TV:tä katsellessa tuli rakennettua pari korttia taas tuosta jo aiemminkin käyttämästäni Penny Blackin leimasinkuvasta. Jotenkin haen oikeaa tyyliä ja siksi pitää kokeilla useampia juttuja. Nyt on kausi, jona haluan näköjään käyttää aika räväköitäkin taustoja noissa korteissani. Mullahan on kauheat varastot erilaisia papereita ja pakkohan niitä on joskus käyttääkin (ettei ala home kerääntymään pintaan).
Maiju 11.04.2007 - 21:35
Tässä pienet sammakkoprinssit etsivät morsioitaan. Sammakot leimaisin Penny Blackin "joululeimasimella". Leikkasin niiltä pois tonttuhatut ja leikkasin niille kultaiset kruunut, koska kyllähän prinsseillä kruunut pitää olla :o)
04.04.2007 - 19:36
Tein yhden kortin, jossa sabluunalla koristelin yhden kulman kortista. Romakin kartonki näytti olevan tuohon kohokuviointiin sopivaa kartonkia ja tämä kohokuviointikin tuli ihan kivasti esiin.
Maiju 03.04.2007 - 16:48
Viikonlopusta oli jäänyt pari orvokkiaiheista koottua kukkaa pöydälle lojumaan. Tein ne valmiiksi toisen tuolla uudellaa kulmaleikkuriajatuksella ja toisen sitten jo aikaa sitten ostamalla sabluunalla, jota piti vähän "sivistää" että mahtuisi korttipohjaan. Nämä kukat ovat ollee kooltaan aika pieniä, joten ne vaativat vähän "kehystä" ympärilleen, jotta eivät olisi niin mitättömän näköisiä korttipohjassa.
Maiju 01.04.2007 - 17:53
Taavan kanssa päätimme lyödä päämme yhteen ja kokeilla vähän uudenlaisella tavalla käyttää kulmaleikkureita. Pidemmän aikaa on ollut, että pitäisi kehitellä jotain uusia ulottuvuuksia kortteihin, no tässä sitä nyt sitten tuli. Taavan kanssa naureskeltiin, että jos me tehtäisiin Youtubeeen joku video, jossa näytettäisiin eri tekniikoita, mutta niitä ei varmaan katselisi kukaan... kun ei jaksaisi sitä meidän kauheaa räkättämistä kuunnella.
Maiju 29.03.2007 - 18:43
Sisareni kanssa juteltiin äsken puhelimessa ja tuli puhetta enkelikorteista. Hänellä kun on tarvetta enkelikorteille aika usein, kun hän antaa vertaistukea vaikeasti sairaille ihmisille. Olin sopivasti saanut Angelasta tilaamani paketin, jossa oli mukana stanssatut 3D-enkelikuvat. Kerrankin sellaisia stanssattuja kuvia, joihin olin todella tyytyväinen (hyvät värit yms.). Päätin siis heti "kokeilla", että millaisia enkelikortteja saisi näillä 3D-kuvilla aikaiseksi. Samalla idealla sitten syntyi kaksi korttia. Nämä kortit soveltuvat hyvin tilanteeseen, jossa ihmisellä on vaikea hetki elämässään ja pitää antaa voimia eteenpäin.
Maiju 27.03.2007 - 19:00
Eräässä swappiryhmässämme oli swappi, jonka nimi "suosikkileimasin". Tämän swapin tarkoituksena oli, että osallistujat leimaavat lempileimasimellaan osallistujien lukumäärän mukaisen määrän tätä lempileimasinkuvaa. Sitten nämä muut osallistujat tekisivät siitä kortin. Toisessa osassa sitten tämä kuvan leimannut saa sitten 9 erilaista korttia siitä samasta kuvasta. Tässä siis omatekemäni kortit niistä 9 erilaisesta leimasinkuvasta. Muutamat kuvat olivat todella haastavia, toisissa kuvissa oli heti selvää, että millainen kortti siitä tulee, mutta toisissa joutui miettimään ihan tosissaan. Tämä oli kiva swappi, kun usein tekee kortteja vain niistä kuvista, jotka itse on valinnut. Nyt muut olivat valinneet sen kuvan puolestasi :o) Tiinakin oli omaan blogiinsa laittanut kuvat omista tekeleistään. Tässä siis omani:
Maiju 25.03.2007 - 15:50
Tein yhden paperifiligraanikortin, kun nuo tarvikkeet olivat sopivasti tällä hetkellä "kasojen" päällimmäisenä. Ohjeet tällaisen kukan tekemiseen löytyvät täältä.
Maiju 24.03.2007 - 21:05
TV:tä katsellessa tuli pitkästä aikaa tehtyä paperifiligraanitekniikalla kortti. Eli paperisuikaleita pyöritellään ja litistellään ja voidaan mielen mukaisesti mutoilla niistä pyörylöistä kukan terälehtiä, perhosen siipiä, lintuja tai mitä mieleen juolahtaakaan. Tämä tekniikka on siitä hyvä, että paperisuikaleita voi leikata vaikka itse eri värisistä arkeista ja työkalunkin pystyy itse rakentamaan. Teen oman postauksen tuosta kortin tekemisestä.
Maiju 23.03.2007 - 20:42
Testasin yhtä ideaani Penny Blackin leimasimella. Jotenkin jäi vähän "alastomaksi", mutta seuraava voi olla jo parempi.
Maiju
22.03.2007 - 19:50
Origami-tekniikalla tehty kortti mieshenkilölle. En ole koskaan kokeillut tätä origamitekniikkaa, mutta tulipan tämäkin kokeiltua. Ohje paidan taitteluun löytyy täältä.
Edit: Laitan vielä erään linkin youtuben videoon, jossa tehdään setelistä paita:
Maiju 19.03.2007 - 20:26
Testailin noita Korttitarvikkeiden 3D-kuvia, joita messuilta eilen ostin. Nämä kuvathan ovat aika suosittuja, itse en ole aiemmin niitä ostanutkaan.
Sitten kokeilin yhtä "tanssiin tähtien kanssa" tyylistä mekkokorttia, myös eilen ostamillani ääriviivatarroilla. Mekko-osaan vähän höyheniä, niin kuin kunnon tanssimekoissa pitää olla :o) (ainakin mielikuvitusmekoissa).
Maiju 17.03.2007 - 21:17
Tein yhden hääkortin. Usein käytän paljon värejä, mutta tämä kortti on ihan helmiäisen vaalea. Hääparille teksti olisi pitänyt olla hopean värinen (kerrankin), mutta ei varastossa ollut, joten tuo kullan värinen teksti sai nyt luvan kelvata.
Maiju 16.03.2007 - 21:18
Tässä muutamia näitä korttitarvikkeista hankkimistani 3D-kuvista tehtyjä pullukka naiskortteja. Musta näissä on jotain niin ihanaa (muistuttaa varmaan tekijäänsä).
Maiju 12.03.2007 - 22:50
Tässä muutamat onnittelukortit pitkästä aikaa näytille. Tässä ylimmässä on Onnea -teksti Angela Productionista ostetusta nauhasta, johon teksti on painettu. Liimasin nauhan ensiksi kartongille ja sitten kartongin liimasin kaksipuoleisella teipillä korttiin.
Maiju 02.03.2007 - 20:18
Oli pakko testasta tuota Birthdays kirjassa olevaa pikkuprinsessaa kollaasikorttiin. Tämä oli pikaisesti tehty kortti.
Maiju 02.01.2007 - 20:25
Tänään oli työpäivä sitten lomien jälkeen. Kävin lääkäristä hakemassa lähetteen ultralääkärille, joka saa pistää vielä yhden kortisonipistoksen vasempaan olkapäähän, jotta se vähän rauhoittuisi ensi viikon leikkausta varten. Nythän leikataan tuo sama oikea käsi kuin silloin toukokuussakin. Pakko oli päätyä tuohon kortisonin pistokseen, koska toisen käden on kestettävä se rasitus mikä on edessä. Nyt on molemma kädet oireilleet siihen tahtiin, että oli pakko hakea tuo lähete, koska muuten on edessä tukalat olot, koska leikattu käsi oireilee kyllä varsinkin öisin ensimmäisen kuukauden ajan. Joten on parempi, että vain toinen käsi oireilee öisin :o) Sitten asiaan. Tekaisin tuossa parit kortit noilla Eijan Penny Blackin kuvilla. Tuli niistä ihan kivoja. Mä en taida koskaan kyllästyä näihin suloisiin kissoihin ja hiiriin :o)
Maiju 31.12.2006 - 23:28
Tuli vielä tuossa tekaistua TV:tä katsellessa muutamia kortteja. Alkaa nuo CD-levykortit olevan vähissä, joten pitäisi vähän varastoon saada, jotta on sitten mitä myydä :o) Tässä muutamia kortteja. Näiden korttien myötä toivotan kaikille blogini lukijoille oikein innostavaa vuotta 2007 !
Maiju 30.12.2006 - 17:42
Taavan kanssa meillä oli "leikkimielinen" haaste, että millaisia kortteja saamme aikaiseksi kun ostimme samoja kuvia. Taas niin erilaisia :o)
Tämän kortin kohdalla hieman hymyilytti. Mä olin ensiksi leikkaamassa näköjään samaa boordia kuin Taavakin oli käyttänyt, mutta kun boordileikkuri temppuili niin vaihdoin toiseen, muuten näköjään vähän samoilla linjoilla oltiin tämän kuvan kanssa:
Maiju 29.12.2006 - 20:21
Pakkohan se on alkaa suunnittelemaan kortteja jo kevään juhliin, eihän niihin ole aikaa kuin puoli vuotta :o) Korttien tekijöiden ja varsinkin kun tekee myyntiin on elettävä koko ajan hieman etukäteen näitä juhlia. Joten uusien korttien "hahmottaminen" on siis jo pakko aloittaa, jotta tietää, että mitä sitä tekisi sitten toukokuuksi :o) Tällainen hempeä kortti tuli joulukuussa hankkimastani leimasimesta. Korttiin käytiin "kukkavaijeria" vai mitä lieneekään, mitä kukka-asetelmien koristeeksi käytetään. Sitä ostettiin Taavan kanssa aika moiset kasat, joten sille pitää löytyy käyttökohteita :o)
29.12.2006 - 18:49
Taavan kanssa siis käytiin ostoksilla, tehtiin muutamat kimppaostokset eli ostettiin nauhoja yms. kimppaan ja jaettiin sitten rullat puoliksi. Siinä olisi ollut monelle ihmettelemistä kun 25 metriä rullaa mittailtiin puoliksi varsinkin noita levempiä harsopaperirullia :o) Sovittiin, että tänään kumpainenkin laittaa omat versiot ystävänpäiväkorteista nähtäville, tässä on mun harjoitelmani:
Maiju
10.12.2006 - 12:17
Äsken syntyi tällainen keijukortti. Livenä kortti näyttää kivemmalta kuin kuvattuna, jotenkin jää aina se hohto pois kun kuvaa kortin. Tässä kortissa toistuu tämä limen vihreä, joka on tällä hetkellä mun suosikkivärini.
Maiju 07.12.2006 - 09:57
Tässä kaksi leimasinkorttia. Joulukortteihin alkaakin jo kyllästyä kun niitä on koko syksyn tehnyt. Tässä väliin parit onnittelukortit Penny Blackin leimasimilla.
Maiju 02.12.2006 - 23:07
Ilta on mennyt kortteja tehden. Viimeisiä myyntiin tarkoitettuja joulukortteja teen ja siinä sivussa tuli tehtyä yksi onnittelukorttikin. Joulukorteista ei viitsi kuvia laittaa, kun tein nyt sellaisia, joita olen tehnyt aiemminkin. Tässä kuitenkin se onnittelukortti.
Maiju 30.11.2006 - 22:02
Piti yhdelle entiselle työkaverille tehdä 50-vuotiskortti. Mikäs siihen olisikaan sopinut paremmin kuin tämä kuva.
Maiju 21.11.2006 - 20:30
Tänään testasin Kuopiosta ostamaani sabluunan tämän keijukortin teossa. Hidasta touhuahan tuo on, kun ensiksi sabluunan avulla tekee tuon "muodon" ja sitten reijittää ne kohdat, jotka pitää ommella. Sen jälkeen ommellaan konekirjontalangalla reijitetyt osat ja vielä leikataan 3D-kuva ja kiinnitetään kuvat korttiin. Kortin tekemiseen meni noin tunti.
Maiju 18.11.2006 - 18:35
Tuli tehtyä yksi joulukortti, koska ostin tänään kirppikseltä tuollaista kukkanauhaa ja pitihän sitä testata, että miten se soveltuu onnittelukorttiin.
Maiju 29.10.2006 - 20:04
Tässä pari tänään valmistunutta onnittelukorttia. Toisessa olen taas käyttänyt tätä iki-ihanaa Penny Blackin leimasinta, jossa tuo ihana kisuli makailee tulppaanipusikon seassa. Toinen taas sitten taas vaihteeksi 3D:tä.
Maiju 29.10.2006 - 10:58
Tässä taas yksi kortti, jossa olen käyttänyt niitä laatikon pohjalta "löytämiäni" nauhoja. Tämä on ihan yksinkertainen kortti.
Maiju 27.10.2006 - 18:37
Tässä eilen illalla BB:tä katsellessani kokoamani kortit. Joulukorttien väliin pitää tehdä aina välillä muutakin, jotta ei ala tulemaan liikaa joulustressiä. Näistä tulee vähän keväinen fiilis, mutta tulee se kesä vielä toivottavasti toistekin.
Maiju 25.10.2006 - 13:43
Illalla tuli tehtyä yksi onnittelukorttia BB:tä katsellessani, kuva oli aiemmin leikattu ja se odotti vain oikeaa korttipohjaa ja nauhaa koristukseksi.
Maiju 23.10.2006 - 14:19
Penny Blackin enkelileimasimelle tein yhden kortin. Kiinnitin siihen eyeltit reunaan, johon pujotin satiininauhaa. Väritin kuvan ihan tavallisilla vesiväreillä. Niillä saa oikeastaan aika kivan jäljen tuohon kuvaan. Pitäisi löytää vain jostain parempi sivellin, joka ei olisi liian "letku". Kimalleliima vielä puuttuu, mutta en viitsinyt sitä laittaa ennen kuvausta, mutta laitan jälkikäteen.
Maiju 13.10.2006 - 22:00
Pitäähän sitä välillä tehdä muutakin kuin 3D-kortteja. Jotenkin nämä muut tekniikat ovat jääneet tyystin 3D-korttien varjoon. Ennen sitä tehtiin vaan leimasinkortteja ja sitten tuli tuo 3D mukaan peliin. Tässä muutama kortti, jossa testasin noita Finnstamperin uutuusleimasimia. Tällaisia niistä nyt tuli:
Maiju 29.09.2006 - 18:28
CD-levykorttejakin on tullut tehtyä sinne Suutarilan kirjaston näyttelyyn. Tässä kuva muutamasta tällä viikolla tekemästäni kortista.
maiju 03.09.2006 - 19:00
Tässä yksi jokunen viikko sitten tekemäni CD-kortti aiheena suloinen keijukainen.
Maiju 26.08.2006 - 15:37
Tässä vielä muutama vauvakortti, jota testasin vauvakortteihin. Viimeistään syyskuun alussa lopetan kaikki muut kortit vähäksi aikaa ja yritän keskittyä joulukortteihin ja muuhun jouluun liittyvään, katsotaan, että miten onnistuu.
maiju 26.08.2006 - 14:01
Nyt olen testannut ensimmäiset 3D-kortit stanssatuista kuvista. Hieman oli ennakkoluuloja näiden suhteen kun olin kuullut, että ei ne näytä oikein hyvältä. Nämä kortit ainakin mun mielestä onnistui hyvin ja kun vähän lisäsi kimalletta yms niin alkoi näyttää vielä paremmalta.
Maiju 21.08.2006 - 10:06
Eilen tuli tehtyä taas muutamia CD-levykortteja. Tuntuu, että ne on koko ajan lopussa, vaikka muita kortteja on huru mycket. Tänään olen menossa erääseen päiväkotiin myymään ja tottakai pitää olla mukana paljon kortteja, joista valita. Tässä yksi omasta mielestäni aika hyvin onnistunut. Voi johtua myös siitä, että tuo keiju on yksi mun lempparikuvia ja rakastan myös tuota väriä.
Maiju 13.08.2006 - 07:53
Huomasin yhtenä päivänä, että tyttövauvakortit ovat aika vähissä. Mullahan on aika iso korttivarasto (n. 300 korttia). Siksi välillä on vähän vaikea huomata, että joku tietty kortti olisi loppumassa. Nyt eräänä päivänä olin ahkera ja kävin läpi juhlapyhittäin korttini ja tämä sitten osoitti, että mihin pitäisi panostaa ja mihin ei. Eli nyt pitäisi tehdä muutamia tyttövauva kortteja ja poikien rippijuhlakortteja. Tässä siis tyttövauvalle kortti:
Maiju 12.08.2006 - 22:21
Testailin vähän noita Tampereelta ostamiani Clip-punch leikkureita. Aiemmin mulla on ollut noita leikkureita muutamia, mutta nythän ostin kukan ja perhosen. Eli kyseessä on kaksiosaiset leikkurit, joilla ensimmäisellä leikataan viilto kartonkiin ja toisella varsinainen kuvio. Kun nämä on leikattu on syntynyt ns. liitin. Joita voidaan pujottaa leikatun kartonkikuvion (esim. pyöreä, neliö, ovaali) ympärille haluamallaan tavalla. Tässä niistä kokeiluista muutama kuva:
Maiju
12.08.2006 - 19:25
Tänään olen tehnyt muutaman CD-kortin. Näistä tuli aika hienoja. Jotenkin tuo taustalla käyttämäni paperi ja kuva olivat jokaisessa kortissa oikein nappivalinta. Tätä tyyliä täytyy tehdä enemmänkin. Livenä nuo kortit näyttivät omaankin silmään todella onnistuneilta. Useinhan sitä löytää omistaan jotain vikaa, mutta näistä en nyt osaa mitään negatiivista edes sanoa. Viikonloppuna pitäisi saada näitä muutamia tehtyä varastoon, koska parin viikon päästä minut on kutsuttu myymään näitä eräälle työpaikalle ja silloinhan pitää olla erilaisia vaihtoehtoja ja paljon valmiina.
Maiju 28.07.2006 - 19:05
Kokeilin niitä Tampereelta ostamiani sabluunoita, joissa kaavioveitsellä leikataan osia pois kartongista ja sitten kohokuvioidaan joitain osia. Nämä on nyt kokeiluja ja ehkä parempia tulee harjoittelun myötä.
Maiju 25.05.2006 - 11:57
Tässä siskon pojan ja hänen avovaimonsa uuteen kotiin tehty tuparikortti. Tuparikortit ovat aina vähän ongelmallisia, joten niihin ei meinaa löytyä mitään ideoita.
Maiju 23.05.2006 - 15:16
Tänään tein sadepäivän kunniaksi pari ylioppilaskorttia malliksi eräälle ystävälleni, joka tarvitsee ylioppilaskorttia. Mietin, että ei kai niiden korttia aina tarvitse niin kovin vakavia olla? Tai riippuu tietysti aina kortin saajasta ja antajasta. Tällaisia näistä tuli:
Maiju 06.05.2006 - 21:46
Tässä muutama hääonnittelukortti. Tikku-ukkoleimasin on Finnstamperilta ja toinen leimasin on Sinellistä. Maiju
23.04.2006 - 21:45
Tänään naapurin Marjut oli meillä ja valoitin hänelle 3D-korttien saloja. Teimme muutamia CD-levykortteja ja korttikuvistakin muutaman kortin. Tässä pari korttikuvakorttia. Maiju
23.04.2006 - 13:08
Parina päivän on tullut tehtyä jotain muutakin kuin 3D-kortteja. Välillä vaan on pakko tehdä jotain muutakin, jotta ei kyllästy. Nyt siis vuorossa ääriviivatarrat ja 3D-kohotussit. Tällainen kortti syntyi eilen illalla. Maiju
21.04.2006 - 19:38
Aina äitienpäivän alla unohtuu, että pitäähän sitä kortteja osoittaa myös mummillekin. Nyt tein muutaman kokeilevan kortin. Tällaisia niistä nyt tuli.
18.04.2006 - 16:05
Aina välillä joku kyselee, että saako korttejani ostaa jostain. Välillä saa ja välillä ei. Aina tosin suoraan minulta on onnistunut ostaminen. Kun minulla on päivätyö se vähän aina rajoittaa sitä, että paljonko ehtii tekemään ja usein kortit vaihtavat omistajaansa aika nopeasti. Pääsiäispyhinä tosin kortteja ahersin. Suurin osa niistä meni jälleenmyyntiin Ravintola Suskiin. Joten sieltähän löytyy CD-levykortteja ainakin toistaiseksi. Maiju 17.04.2006 - 16:02
Olen jo pitkään miettinyt, että mitä tekisin niillä sadoilla naarmuttuneilla CD-levyillä, joita minulla on ja joita en voi käyttää CD-levykorttien tekemisessä. No tänään sitten päällystin kuvioidulla paperilla muutaman ja tein niistä vauvaonnittelukortteja. Omasta mielestäni näistä tuli aika söpöjä. Maiju
14.04.2006 - 17:37
Eilen tein äitienpäiväkortin 3D-tekniikalla niin, että kuvan reunaan laitoin kaksipuoleisella teipillä reunuksen. Reunukseen ripottelin limen vihreitä microhelmiä. Taas vähän erilaista ja ihan kiva tästäkin kortista tuli.
12.04.2006 - 20:44
Tein tällaisen yksinkertaisen kortin kiiltokuvasta, jonka liimasin CD:n päälle. Hieman keskeneräinen tällä hetkellä, koska pitää laittaa vielä kimalle.
Maiju 11.04.2006 - 18:57
Tänään sain taas uusia 3D-kuvia. Heti oli pakko kokeilla tätä uutta ylioppilaskuva-arkkia ja testata, että millaisen kortin sillä saisi aikaiseksi. Kortti oli skannerissa vähän vinossa, siksi saattaa olla vähän vinon näköinen.
Maiju 09.04.2006 - 19:40
Tänään tuli tehtyä pari äitienpäiväkorttia korttikuvista. Niistä tuli tällaisia:
Maiju 07.04.2006 - 18:49
Viime viikonloppuna tein erääseen askarteluliikkeeseen mallikortteja 3D-korteiksi. Tein CD-kortteja ja ihan tavallisia 3D-kortteja. Hankalinta on välillä se, että kun pitää tehdä kortit tietyistä tarvikkeista niin saattaa vähän tuo luovuus kärsiä :o) Mutta tällaisia niistä sitten lopulta tuli:
Maiju 02.04.2006 - 21:00
Tänään oli ihanitseläisten tapaaminen Vantaalla. Ostin Tiinalta leimaisimen ja lupasin, että teen kortin blogiini siitä. Harmi vain, että skannatessa värit haalenevat eivätkä tule kuvankäsittelylläkään oikeiksi. Korttipohja on vaalean limen vihreä. Nauha on hieman tummempi limen vihreä ja kuvan taustalla on vielä kolmatta sävyä limen vihreästä.
Maiju 30.03.2006 - 20:26
Ensiksi kiitos kaikille vieraskirja -kommenteista. Ihana nähdä kuinka moni on löytänyt blogini. Kiva on myös nähdä, että mistä kaikkialta sitä voi sivut löytääkään :o) Tapasin Hakan maanantaina kauppakeskus Jumbossa. Olimme sopineet tapaavamme Sinellissä. Tapasimmekin sattumalta Suomalaisessa kirjakaupassa :o) Kiitos Hakalle leimasimien lainaamisesta. Nyt olen testannut tätä Medaljonki-leimaisinta ja OLEN AIVAN MYYTY. Se on siis ihana. Pakko ostaa oma. Leikittelemällä eri väreillä varmaan voi saada vaikka mitä aikaiseksi. Aika työläitähän nämä ovat, koska pitää leimata 4 samanlaista kuvaa ja sitten leikellä ne eri kokoisiksi ja 3D-tyynyillä kiinnittää päällekkäin. Vaikka ovat työläitä tehdä niin lopputulos sitten palkitsee tämän työn. Tässä siis ensimmäiset kortit:
Maiju 19.03.2006 - 20:50
TV:tä katsellessa tuli kokeiltua noita tänään messuilta ostamiani tarvikkeita. Ostin siis kuvun ja siitä tein 3d-kortin. Sisään laitoin microhelmiä.
Spirelli -sabluunalla tuli tällainen kortti:
Sydänkuvioleikkurilla (clip-punch-leikkuri), joihin napsautettiin viilto, tuli tällainen kortti:
Maiju 18.03.2006 - 20:28
Tänään tein vähän sekalaisia kortteja. Valmiiksi tuli hääkortti, ylioppilaskortti ja onnittelukortti.
Maiju 16.03.2006 - 20:59
Tänään oli ensimmäinen päivä kun oli jo hieman kevään tuntua. Sen kunniaksi uusi spirellikortti kevään muotiväreissä eli limen vihreän eri sävyissä.
Maiju 16.03.2006 - 08:43
Marja kokeili sprellikortteja omassa blogissaan. Kaivoinpa minäkin kuivioleikkurini esiin ja koitin pitkästä aikaa. Mulla on näiden korttien kanssa se ongelma, että en koskaan tiedä, että mitä tuonne spirellin sisään keksisin laittaa. No nyt laitoin tuollaisen kukkasen. Jossain vaiheessa näitä tein oikein urakalla, musta oli niin kiva kieputella tuota lankaa tuon kuvion ympräille. Näissä korteissa on kivointa ehkä tuo kieputtaminen ja inhottavinta on se, että ei tiedä mitä kuvion sisään laittaisi :o) Maiju
10.03.2006 - 20:46
Tänään tuli taas tilaamani tuotteet jenkeistä. Olin vakaasti päättänyt, että en tilaa enää Addictedilta mitään, koska ne nosti niin paljon tuossa vuoden vaihteessa postikuluja, mutta ostinpa kuitenkin. Pitkään on ollut mielessä yksi leimasin ja jotenkin taas sorruin sitten tilaamaan ja eihän sitä pelkkää yhtäleimasinta voi tilata. Tässä parit kortit, jotka olen tehnyt niillä uusilla leimaisimilla.
Maiju 07.03.2006 - 19:46
Tänään jäimme työkavereiden kanssa töihin tekemään vähän vintage-aiheisia kortteja. Aika ajoin ohjaan työkavereitani korttien salattuun maailmaan. Tänään oli aiheena vintagekortit. Korteissa käytetyt kuvat ovat täältä. Tällaisia kortteja sain aikaiseksi:
Maiju 02.03.2006 - 21:03
No pitihän mun heti kokeilla näitä uusia hankintojani eli ostin muutaman uuden Sizzixin stanssin ja ihanaa nauhaa, jossa mun lempivärit eli limenvihreää ja pinkkiä ja tällaisia näistä korteista nyt tuli:
Maiju 28.02.2006 - 11:45
Tällä kertaa limen vihreä taas on vallannut mieleni. Jotenkin siitä väristä huokuu kevän odotus. Tällaisia kortteja siis tällä kertaa. Maiju
18.02.2006 - 11:20
Eilen illalla tuli TV:tä katsellessa tehtyä pari "karamellikorttia". Ensimmäinen on hääkortti, johon olen laittanut reunoille vaaleanpunaiset nauhakoristeet ja sydämen alla laittanut paperinarurusetin. Toisessa olen daisyleimasimilla leimaillut daisyja pergamanopaperille ja leikannut daisyt muotoon ja liimannut koristellun kortin päälle. Maiju
16.02.2006 - 15:41
Näin aurinkoisena päivänä alkaa olemaan jo kevään tuntua. Päätin lisätä blogiini muutaman keväisen kortin. Tässä kaksi CD-korttia, joissa on kauniin väriset orkideat; hempeä vaalenpunainen ja niin muodikas limen vihreä. Kummassakin on CD-levyn taakse liimattu saman sävyistä kuitupaperia. Jotenkin näistä jää aina jotain pois kun siirtää tänne blogiin, alkuperäiset ovat kauniimpia. Lisäksi yksi kortti, jossa olen leimaillut daisykukat ensiksi VersaMarkin vesileima leimaisintyynyllä, jonka jälkeen päälle olen ripotellut Perfect Pearls väriä (rasberry sparkle). Pyyhin ylimääräiset värit pois ja hieman levitin väriä myös taustalle. Lisäksi leimailin VersaMarkilla vesileimoja taustakartonkiin. Koristeeksi vielä paperinarua. Maiju
12.02.2006 - 14:46
Vintage on jäänyt jotenkin nyt päälle ja eilen oli pakko kokeilla huutonetistä pari kuukautta siten ostamaani valokuvaleimasinta. Yleensä nuo valokuvaleimasimet ovat olleet aika hankalia käyttää (tai siis saada niistä tarpeeksi hyvää jälkeä), mutta tämä leimasin näytti toimivan ihan toivotulla tavalla. Musteena käytin Distress Ink leimasinväriä. Kortti ei nyt oikein onnistunut, mutta laitan sen kuitenkin tänne esille. Maiju
09.02.2006 - 13:00
Eilen tein parit kollaasikortit tuon edellisenä päivänä ostamani korttikirjan innoittamana. Tällä tavalla ehkä pääsisin eroon noista isoista paperieristä, joita olen niska vääränä ostanut koko ajan lisää ja lisää ja sitten jättänyt ne tuonne kaapin kätköihin tekemättä niistä kuitekaan mitään. Kollaasikorteissahan voi käyttää ihan mitä mieleen juolahtaa esim. nauhoja, nappeja, papereita, pitsiä erilaisia kuvia, kuvioita ym. ym mitä mieleen juolahtaakin. Tässä siis muutama kollaasikortti ja näitä aion kyllä tehdä lisääkin. Tuossa nallekortissa nauha vähän "ryttääntyi" skannerilasin alla, mutta todellisuudesa rusetti on ihan nätti. Maiju
08.02.2006 - 20:20
Hiljaiseloa kortti ja askartelurintamalla. Olen tehnyt vähän korvakoruja, mutta moneen viikkoon en oikeastaan mitään kädentaitoihin liittyvää, muuta kuin, että olen yrittänyt ammentaa jotain ideoita aina jostakin. Nyt Hakalta löysin sellaisen jutun mitä oli pakko kokeilla. Eikä varmaan jää tämän kokeilun asteelle, joten kiitos vinkistä Haka. Eli kyseessä oli torsot. Muutaman tein ja ne ovat tässä:
Eilen olin Ihanitseläisten Helsingin tapaamisessa, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa. Tapaaminen oli järjestetty Hobboksiin Korkeavuorenkadulle, no mukaanhan sieltä taas tarttui pari korttikirjaa, jotka oli aivan mahtavia löytöjä siis kertakaikkisen mahtavia :o) Kirjat olivat nimeltään Fast, Fun Cards ja The Artful Card. Ne oli siis todellisia helmiä. Tuosta Fast, Fund Cards kirjasta löysinkin jo yhden käsilaukkukortin, jota on ehdottomasti pakko kokeilla. Varmaan jo lähipäivinä sen teen ja laitan kuvia sitten tänne blogiini. Maiju 15.01.2006 - 16:23
Perjantaina tein löydön. Mun piti mennä ostamaan helmitarvikkeita, mutta mukaan tarttui paljon muutakin. No mä löysin samettipaperia, jollaista en tiennyt edes olevan olemassakaan. No mä siis ihastuin siihen ja mukaan lähti tietysti koko paketti, jossa oli 10 eri väristä samettipaperia. Kokeilin yhden pääsiäisaiheisen kortin tehdä. Leikkasin Sizzixin leikkurilla tipun keltaisesta samettipaperista ja ruohikon vihreästä. Liimasin ne siniselle korttipohjalle ja lisäsin vielä pari kukkaa ja auringon, jotka oli leikattu kartongista. Lopputuloksena oli vähän 3-ulotteinen vaikutelma kortissa. Tällainen siitä sitten tuli:
Maiju 14.01.2006 - 14:37
Tänään koitin leikata CD-levyä puoliksi. Olin saanut hyvän vinkin ystävältäni Sarilta . Pitkään olin mielessäni pähkäillyt, että miten CD-levyn saa nätisti kahtia. Olin koittanut kaavioveitsellä leikkaamista/taittamista ja olin käynyt mielestäni kaikki vaihtoehdot jo läpi, mutta ei sitten millään onnistunut. No Saripa sitten kertoi vinkin eli kastellaan CD-levy kuuman vesihanan alla (itse pidin levyä koko ajan veden alla) ja sitten leikkasin saksilla levyn kahtia. Yksinkertaista kun sen osaa/tietää. No päätinpä sitten tänään kokeilla.Onnistuihan se. Pikkuisen pinnoite alkaa rapista siitä leikkauskohdasta, mutta itse peittelin sitä kohtaa hieman kimalleliimalla. Ei kannata millään kalliilla askartelusaksilla leikellä. Itse käytin ihan vanhoja isoja taloussaksia tähän leikkaamiseen.
Maiju 08.01.2006 - 12:44
Viikonloppuna testailin Simply Cards & Papercraft lehden innoittamana muutamia kortteja kuvioleikkurikuvioista. Ensimmäisenä kokeilin sydänkuvioleikkurikuvista ruusuja. Tässä kesti ennen kuin löysin sopivan materiaalin eli sellaisen paperin, joka oli tarpeeksi taipuisaa. Näihin käytin lopulta Transparentpaperia, joka oli vähän niin kuin silkkipaperi, mutta ehkä hieman paksumaa ja tässä mun käyttämässä paperissa oli jännä kuvio, joka toi näihin ruusuihin aika jännän efektin. Sydänkuvioista tehtyjä ruusuja:
Leikkasin kuvioleikkurlla sydämiä 11 kpl. Liimasin sydämiä yhteen liimalla niin, että minulla oli 2 x 3 sydämen jonoa ja 2 x 2 sydämen jonoa ja 1 sydän irtonaisena.
Rullasin sydänjonot ja yksittäisen sydämen "tötteröksi". Kun kaikki sydänjonot oli tehty töttöroiksi ne liimattiin isommasta pienimpään sisäkkäin ruusuiksi.
Tässä valmiit ruusut kun tötteröt oli liimattu sisäkkäin.
Valmis kortti.
Daisykuvioista tehtyjä valkovuokkoja Tässä kuva daisykukista tehdystä kortista. Siinä on leikattu pergamanopaperista daisykukkia. Daisyjen sisu on värjätty vihreäksi sivellinkärkitussilla. Kaksi daisykukkaa on kiinnitetty lomittain toisiinsa kaksipuoleisella teipillä ja kiinnitetty korttipohjaan myös kaksipuoleisella teipillä. Lopulta kukkien ympärille on liimattu kuvioleikkurilla leikattuja lehtiä.
Valkovuokkoja 31.12.2005 - 15:47
Muutaman ystävänpäiväkortin sain aikaiseksi. Hiljaista on ollut askartelurintamalla. Päätyö on vienyt kaiken mehun musta ja oikein mikään ei kiinnosta. Silloin yleensä täytyy huolestua kun korttien tekokaan ei kiinnosta. Ehkä tämä tästä vielä taas ensi vuonna :o) Ystävänpäiväkorttien nalle on leikattu Fiskarsin muotoleikkurilla nallesabluunaa apuna käyttäen. Hyvää Uutta Vuotta kaikille blogissa vieraileville :o) Maiju
20.11.2005 - 12:28
Leikkasin kullanvärisestä foliosta 2 daisykukkaa ja keskustaan liimasin pyöreän palan kaksipuolista teippiä. Teipin päälle ripottelin microhelmiä.
Maiju 11.11.2005 - 09:46
Taustalla enkeliaiheista kohokuvioitua kartonkia. Metallisabluunalla kohokuvioitu enkeli metallifolioon.
Sizzixin kohokuviointistanssilla kohokuvioitu lumiukko.
Fiskarsin ShapeBoss kohokuviointilevyllä kohokuvioidut lumiukot.
Ääriviivatarra liimattu piirtoheitinkalvolle ja väritetty 3D-kohotusseilla. Pujotettu kahden kartongin väliin.
Samalla tavalla tehty kuin edellinen.
Tällaisia tällä kertaa. Maiju |
Kirjoittaja
Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
LINKKEJÄ
YHTEISTYÖSSÄ:
MUUT LINKIT Ei leimakuvapyynnöille, kiitos.
Nappi Heinin ja minun youtube ohjevideoihin:
Tässä nappi mun blogiini, saa linkittää jos haluaa.
LASKURI LISÄTTY 28.2.2006
BLOGILISTA
Jos haluat seurata blogilistan kautta päivityksiäni. Liity blogini tilaajaksi täältä -> Blogilista Jos haluat seurata bloglovin kautta päivityksiäni. Liity blogini tilaajaksi täältä -> Bloglovin Mainos
|
||