|
|
|||
|
23.02.2008 - 13:57
Tukholmasta ostin tällaisen Bosskutin enkelinsiipistanssin. Pitkään on ollut mielessä projekti, jossa tekisin jo vuosia laatikossa olleista kristalleista enkeleitä. Eilen sain Villihelmestä niihin sopivan kokoisia päitä (vaikkakin ne nyt oli akryylisia, kun lasihelmiä ei tuohon kokoon löydy mistään). Kokeilin alumiinifoliosta leikata siivet ja mielestäni siivet olivat ihan kivan kokoisia näille kristalleille.
Ja tällaisia tuli enkeleistä.
Maiju 22.12.2007 - 16:24
Ettepä päässetkään eroon vielä minusta, vaikka jouluja jo toivottelinkin.. Olen kyllä kotosalla koko joulunpyhät ja eihän sitä teidä, että pysynkö erossa netistäkään ihan kokonaan. Yleensä mulla ei ole itselläni mitään, koska kaiken teen aina joko lahjaksi tai myyntiin. Nyt oli aikaa tehdä itsellekin yksi enkeli koristamaan keittiön pöytää. Tämä enkeli sai alushameeksi oikein kimaltavaa paperinarua. Joku jossain vaiheessa vinkkasi, että enkelille voisi tehdä ikään kuin alushameen, joka jäisi vähän näkyviin mekon alta. En tiedä, että tarkoittiko vinkkaaja tätä, mutta siitä tuo idea lähti. Ensiksi työkaverini kokeili ja minä perässä. Minähän tunnetusti tykkään kaikeasta, mikä kiiltää ja kimaltaa, joten ihan mun makuuni tämä enkeli :)
Maiju
17.12.2007 - 14:15
Mulla on jo vuosia ollut laatikossa erilaisia kristalleja. Ostin niitä joskus tiffanytöihini, mutta jostain syystä ne jäi käyttämättä. Nyt kun multa oli noi isommat prismat loppui niin muistin ne. Näihin kävi ne hieman isommat siivetkin, joita multa löytyi. Näiden lopputulos oli upea. Kyllä se on niin että kristalli on aina kristalli. Harmitti vain kun lasihelmiä ei ollut 14 millisiä kuin muutamassa ja jouduin käyttämään sitten akryylihelmiä päänä.
Maiju 02.12.2007 - 16:22
Tänään oli keittiön pöydän ääressä naapurin rouva opettelemassa paperinaruenkelin tekoa. Tällaisen sain siinä sivussa minäkin aikaiseksi. Tämä on menossa ensi viikolla erään entisen työkaverin pöytää koristamaan. Edit: Tämä enkeli ei päässyt koristamaan tätä ex-työkaverini pöytää, koska enkeli koki "työtapaturman" eli työmatkalla kaatui kanssani niin, että enkelin pää meni tuusan nuuskaksi :o)
Maiju 26.11.2007 - 23:04
Tänään muistin tuoda työpaikalta mun kuumaliimapistoolin, sain kiinnitettyä siivet näille prismaenkeleille, joita olin viikonloppuna "puolivalmiiksi" tehnyt. Nyt nämä enkelit lentävät työpaikalle (tosin vasta aamulla).
Maiju 26.11.2007 - 21:27
Kesällä availin paperinarua aika montaa enkeliä varten. Nyt niitä pitäisi tehdä, kunhan vain olisi vähän ylimääräistä aikaa. No tänään syntyi yksi vaaleanpunainen enkeli. Toivottavasti olisi aikaa tehdä näitä tälle joululle lisääkin.
Maiju 14.11.2007 - 20:58
Tänään opetin työkavereille paperinaruenkelien tekoa. Harmi kun oli kamera jäänyt kotiin, ei saatu kuvaa näistä kaikista tehdyistä enkeleistä. Niistä tuli kuitenkin hienoja. Tässä omani. Omistaja on jo pitkään ollut selvillä tälle punaiselle enkelille.
Maiju 22.09.2007 - 20:06
Tämän syksyn ensimmäinen paperinaruenkeli valmistui tänään. Oli pakko kokeilla kun Angela Productioninlta tilasin uusia tarvikkeita. Tämä viininpunainen paperinaru oli uusi tuttavuus ja se näyttikin todella hyvältä väriltä. Siksi oli heti pakko kokeilla, vaikka avattuja paperinaruja olisi ollut vaikka kuinka. Hidasta hommaahan tämä on. Yhteen enkeliin menee 5 metriä paperinarua ja avaaminenkin on hidasta. Nätti siitä tuli kuitenkin.
Maiju
22.09.2007 - 16:55
Kädentaito messuille kun käytiin Angela Productionin standilla, niin Leila oli tehnyt ihania enkelikoristeita näistä akryylihelmistä. Ne jäviät jotenkin kiusaamaan mieltäni, niin pakkohan niitä tarvikkeita oli tilata. Mulla oli viime vuotisesta jäänyt noita akryylienkelin tarvikkeita ja tilasin vain noita akryylihelmiä tuohon metallilangan ympärille.
Tähän vielä lisään kuvan siitä, että näette millaisen metallilangan ympärille tuon kehyksen helmet pujotin:
Maiju 23.12.2006 - 17:05
Tässä vielä kuitenkin pari enkeliä, jotka ovat vielä valmistuneet eilisen ja tämän päivän aikana. Nyt luultavasti olisi kaikki tässä ellen nyt itselleni vielä tuollaista vihreää tekisi. Siinä kaikki osui taas mielestäni ihan "nappiin". Mutta se murina.... Käytiin tuota alla olevaa enkeliä juuri viemässä ystävälleni Jaanalle, oltiin varmaan n. 2 tuntia poissa kotoa. Kun tultiin kotiin niin ulko-ovesta oli hävinnyt pari viikkoa sitten ostamani käsin tehty havukranssi. Oveen oli jäänyt jäljelle vain rautalankaa, jolla olin sitä koittanut sitoa tiukasti naulaan kiinni.. Rautalanka oli siis jäänyt naulaan kiinni kun se oli väkivalloin siitä irroitettu. Toivottavasti se kenelle se on viety on rähmäkäpälä ettei saa sitä mihinkään roikkumaan, koska ripustinta siinä ei enää ole. Voitte vain arvata, että "ketutti". Ihmettelen, että kuinka jollain voi olla niin joulumieltä, että pitää toisen ovesta "varastaa" ovikranssi ja mahdollisesti sillä sitten ilahduttaa kolmatta osapuolta. Näin siis oletan, että joku vie toiselle sen lahjaksi. No ovikranssi on hyvin helposti tunnistettavissa. Jos sen jonkun ovessa näen niin omakseni tunnistan, koska se on hyvin yksilöllisesti tehty. Kranssi oli todella kaunis, se oli oikein iso havukranssi, johon oli kiinnitetty punainen ruusu ja viininpunainen kultaisinhelmireunuksin koristeltu samettinen nauha, josta oli sidottu rusetti. Toivottavasti siis en siihen törmää ihan meidän kulmilla. Sitten siihen Jaanan enkeliin se oli tällainen:
Ja sisarelleni Tarjuskalle lähtee tällainen, ei vielä tiedä sitä, mutta luultavasti kohta tietää :o)
Tällaista siis tänään. Kinkku lähti juuri uuniin. Yleensä sen paistan yötä vasten, mutta nyt sanoin Penalle, että en jaksa tämän raskaan työrupeaman jälkeen alkaa yöllä vahtimaan kinkkua, joten toivon, että saisin kinkun pois uunista jo ennen puolta yötä. Nyt pakkaamaan viimeisiä lahjoja. Maiju 21.12.2006 - 21:47
Näyttää siltä, että pikkuhiljaa alkaa itselleni tulemaan jo pientä hiipumista kaikkeen "näpertelemiseen". Olen tällä viikolla vielä tehnyt töissä pitkää päivää ja alkaa olla jo veto aika vähissä. Onneksi on enää huominen ja sitten reilun viikon paussi töistä. Sitten on enää vajaa viikko ja sen jälkeen olkapääleikkaus edessä. Nyt alkaa tuntumaan, että flunssa olisi iskemässä kurkku on ollut kipeä jo monta päivää ja tänään on jo aika nuutunut olo, mun tsägää on, että juuri kun jään lomalle niin iskee tauti. No onneksi saa vain olla ja levätä. Tämän enkelin myötä haluan toivottaa kaikille blogissani vieraileville oikein hyvää joulua ja rauhallista uutta vuotta.
Maiju 18.12.2006 - 21:11
Meni kiitokset tarvikkeista kiireessä väärälle henkilölle. Mutta kiitos Amppa. Mulla oli kauhea kiire päästä enkelin kimppuun. Se paperinarun väri oli mahtava. Itse ammennan voimaa väreistä, olen vasta muutamina viimeisinä vuosina havainnut, että keltainen ja oranssi tuo positiivista energiaa mukanaan. Tämä enkeli voisi siis päättyä siksi töihin, jos siellä saisi tästä enkelistä sitä positiivista energiaa, mitä aina tarvitaan. Tällainen enkeli siis syntyi Ampan tarvikkeista + lisäsin vähän omaa nauhaa ja enkelille sädekehää yms. Oli muuten ensimmäinen ruskeatukkainen enkeli, jonka olen tehnyt :o)
11.12.2006 - 21:17
Vielä oli pakko tehdä se kolmaskin enkeli, johon oli tarvikkeet. Nyt en tiedä, että pitäisikö vielä hakea tarvikkeita. Nämä olen jo miettinyt lahjaksi tietyille henkilöille. Vielä pitää harjoitella paperinarun avaamista, narun avaamiseen meni liikaa aikaa. Vasta 5 metrin loppupuolella keksin hyvän tekniikan, josta luultavasti on apua jo seuraavan enkelin teossa. Näköjään se on vasta harjoitus, joka tekee mestarin. Taavalta tuo avaaminen meni jo kuin tanssi :o)
Maiju 10.12.2006 - 21:42
Piti heti kokeilla, että osaanko tehdä uuden enkelin ihan omin avuin. Ihan hyvin onnistuin. Tästä tein hieman korkeamman kuin tuo ensimmmäinen. Paperinarun olin availlut jo Taavan luona autokyytiä odotellessa, muuten on rakennettu sitten viime postauksen jälkeen-
Maiju 10.12.2006 - 19:40
Tulin juuri Taavan luota. Taava oli lupautunut ystävällisesti opastamaan mua paperinaruenkelin teossa. Olin jo ilmoittautunut Tiinan kurssille, mutta kun ikäväkseni tajusin, että päivä ei sovikaan, kun miehellä on sunnuntaisin peli-ilta, eikä mulla tietenkään olisi ollut hovikuljettajaa. Niin Taavapa lupautui hakemaan mut kotoa ja mies sitten lupasi mut noutaa illalla niin pääsin sitten lohdutukseksi Taavan luokse opettelemaan tämän enkelin tekoa. Ikävin vaihe on varmaan tuo paperinarun aukaiseminen. Mistäköhän löytäisi tähän hommaan vapaaehtoisen? Mitenköhän saisi tuon miehen huijattua tekemään sen ihan sillee huomaamattaan (heh, heh). No ei taida kuitenkaan onnistua. No tämän näköinen on ensimmäinen enkeli, joka ei suinkaan jää viimeiseksi.
Maiju |
Kirjoittaja
Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
LINKKEJÄ
YHTEISTYÖSSÄ:
MUUT LINKIT Ei leimakuvapyynnöille, kiitos.
Nappi Heinin ja minun youtube ohjevideoihin:
Tässä nappi mun blogiini, saa linkittää jos haluaa.
LASKURI LISÄTTY 28.2.2006
BLOGILISTA
Jos haluat seurata blogilistan kautta päivityksiäni. Liity blogini tilaajaksi täältä -> Blogilista Jos haluat seurata bloglovin kautta päivityksiäni. Liity blogini tilaajaksi täältä -> Bloglovin Mainos
|
||