Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
25.03.2009 - 15:54

Vietin pitkän viikonlopun Heinikan Heinin luona. Yksi syy vierailuuni oli se, että olimme sopineet, että siirrämme tuota ohjepuolta vihdoinkin youtubeen. Aikoinaan sitä jo yritettiin Taavan kanssa, mutta naurulta emme sitä kyenneet tekemään. Tämä idea on kytenyt päässäni jo puolitoista vuotta, mutta nyt siis Heinin kanssa sitä lähdettiin vakavissamme toteuttamaan.  Tällä kertaa onnistuimme, koska työnjako oli seuraava eli Heini demosi ja minä kuvasin. Jatkoa seuraa, mutta tässä siis alku ohjeistuksille.  Toivomuksia ohjeiden laatimisesta saa esittää. 

Vuodatuksessa on hieman ongelmia nyt videoiden liittämisen kanssa, jos ette näe suorana videoita tässä postauksessa. Videolinkistä löytyy kaikki youtubessa nyt ja jatkossakin julkaistut demovideot.

Tapestryn leimasintekniikka:

 

Retrokukat UTEE:n avulla:

 

 

Fastenaterin käyttö:

 

Xyronin tarrakone:

 

DreamKutz:

 

Tag Curler:

 

Cuttlebugilla leikkaaminen ja kohokuviointi:

Kohokuviointitaskun käyttö Cuttlebugilla:

 

Toivotaan, että näistä ohjeista on apua laitteiden ja materiaaleiden käytöön. Ehdotella saa sitten uusia aiheita videoihin.

Toivotteleepi

 

Heini ja Maiju

 

 

 

24.01.2008 - 20:34

Kokeilin tehdä noita neliökorttipojia tuolla Dreamkutsilla. Sain tehtyä, mutta sanotaanko, että ihan yksinkertaista se ei ole tuolla laitteella. Jos olisi ollut kartonkia, jonka koko olisi ollut 11 x 11 tuumaa, ei olisi ollut ongelmia.

Laitteen käyttötarkoitus on se, että leikataan paperista tai kartongista yhtä isoja paloja esim. kolmeen tai kahteen saman kokoiseen palaan.

Leikkasin siis ensiksi 12 x 12 kartongin kahtia. Tämä oli sellainen kartonki, että nuuttauksen sai tehtyä käsin ihan siististi.  Koska korttipohja olisi ollut tällöin kokoa 15 x 15 cm eli vähän liian iso, niin säädin leikkauskooksi seuraavaksi n. 5,5 tuumaa. Tässä tulee ongelmaksi se, että kun Dreamkutsissa on sellaiset paperiasettimet, jonka väliin yleensä kartonki tai paperi laitetaan, niin tässä tapauksessa kartonki täytyi asettaa vain toiseen sivuun ja siinä on se vaara, että laite lähtee vetämään kartonkia ikään kuin hieman vinoon, jolloin reunasta voi tulla vino. Kun olin toisen sivun leikannut tällä tavalla, leikkasin vielä toisen sivun, jolloin sain korttipohjan kooksi n. 13 x 13 cm.

Maiju

24.01.2008 - 14:22

Olen nyt kokeillut, että miten tuo uusi leluni leikkaa. Hyvin näyttä toimivan. Kun olen tällainen "käsivaivainen" niin minua ilahdutti suuresti se, että leikkaaminen oli todella kevyttä puuhaa. Vielä kun tein sen yksikätisenä niin se ilahdutti minua vielä enemmän.

Eli yksinkertaisuudessaan homma toimii näin:

 Syötin 12 x 12 paperin ja kampesin vivusta, jolloin paperi leikkautuu kahtia. Sen jälkeen syötän nämä paperit sivusuunnassa, jolloin ne taas leikataan kahtia. 

 Lopputuloksena on sitten 6 x 6 tuuman papereita.

Itsehän käytän noita papereita useimmiten korttien tekemiseen ja olen yleensä käsin leikellyt noista isoista arkeista pienempiä. Näin saan sitten vähällä vaivalla pikottua nuo arkit. Useinhan kuitenkin tulee halvemmaksi ostaa 12 x 12 papereita kuin 6 x 6 papereita.

Laitteen mukana tuli video, joka varmaan pitäisi katsoa, jos sieltä löytyy jotain kivoja vinkkejä laitteen käytöön.

Maiju

24.01.2008 - 10:14

Tänään lähettikuljetus vihdoinkin toi paketin. Tässä siis uusi leluni Dreamkuts. Heinikkaanhan on tulossa tämä laite myös myyntiin. Muualta sitä ei vielä Suomesta saa. Itse tilasin sen jenkkilästä, mutta postikulut olivat niin suolaiset, että ei välttämättä kannata lähteä tilailemaan ulkomailta.

Tällä siis pystyy leikkaamaan mm. 12 x 12 tuuman papereita moneen eri kokoon ja todella vähällä vaivalla. Kohta saavat paperivarastoni vähän kyytiä :)

Maiju

Kirjoittaja

ETHÄN KOPIOI TEKSTEJÄNI, OHJEITANI TAI KUVIANI ILMAN LUPAANI.

Minulla on toiminimi (y-tunnus  1738650-1), jota kautta myyn tuotteitani. Jos joku kortti ym. kiinnostaa niin ota yhteyttä sähköpostiini. Kerro postauksen nimi ja päivämäärä, missä olet mielenkiintoisen kortin nähnyt.

GOOGLE TRANSLATOR

   

Translation by Google.

LINKKEJÄ

YHTEISTYÖSSÄ:

Photobucket 

Photobucket

The Rubber Stamp Tapestry

 

 

 

MUUT LINKIT

Ei leimakuvapyynnöille, kiitos.

Photobucket

 

Nappi Heinin ja minun youtube ohjevideoihin:

 

 

Tässä nappi mun blogiini, saa linkittää jos haluaa.

 

 

Amppa

Calle

Eijan kortit

Heli

Maaret

Maissi

Myy ja Vilijonkka

Taava

Tintti

Sirpaliina

Miia

 

 

LASKURI LISÄTTY 28.2.2006
BLOGILISTA

Jos haluat seurata blogilistan kautta päivityksiäni. Liity blogini tilaajaksi täältä -> Blogilista

Jos haluat seurata bloglovin kautta päivityksiäni. Liity blogini tilaajaksi täältä -> Bloglovin

eXTReMe Tracker
Mainos