|
|
|||
|
30.03.2006 - 20:26
Ensiksi kiitos kaikille vieraskirja -kommenteista. Ihana nähdä kuinka moni on löytänyt blogini. Kiva on myös nähdä, että mistä kaikkialta sitä voi sivut löytääkään :o) Tapasin Hakan maanantaina kauppakeskus Jumbossa. Olimme sopineet tapaavamme Sinellissä. Tapasimmekin sattumalta Suomalaisessa kirjakaupassa :o) Kiitos Hakalle leimasimien lainaamisesta. Nyt olen testannut tätä Medaljonki-leimaisinta ja OLEN AIVAN MYYTY. Se on siis ihana. Pakko ostaa oma. Leikittelemällä eri väreillä varmaan voi saada vaikka mitä aikaiseksi. Aika työläitähän nämä ovat, koska pitää leimata 4 samanlaista kuvaa ja sitten leikellä ne eri kokoisiksi ja 3D-tyynyillä kiinnittää päällekkäin. Vaikka ovat työläitä tehdä niin lopputulos sitten palkitsee tämän työn. Tässä siis ensimmäiset kortit:
Maiju 26.03.2006 - 15:23
Hei! Minua alkoi vähän kiinnostamaan, että millaiset ihmiset käyvät katsomassa blogiani. Voisitko jättää tähän "ketjuun" jälkesi eli kerrotko vähän itsestäsi ja mistä olet blogiini löytänyt. Maiju 25.03.2006 - 15:51
Tänään olimme pienen sekalaisen joukon kanssa tutustumassa Bake & Party Oy:n tuotteisiin. Periaate oli se, että meille esiteltiin tuotteita ja sitten "yhdessä" koristelimme kakun, joka oli tehty näillä ko. firman kakkuvuoalla ja halukkaat saivat kokeilla kakun koristeltu. Lisäksi sitten saimme tehdä tilauksia ja lopuksi sitten maistelimme tekemämme kakun. Eli vähän niin kuin Tupperware -tyylinen esittely, mutta ei sitten sinne päinkään :o) Mukana tutustumassa oli mm. Lintu75, Marie ja Tarjuska ja muutama nimeltä mainitsematon. Itsekin tilasin muutaman kakkuvuoan + sitten kaikenlaista pientä tykötarvetta kakun tekoon. Ihan mielettömän hienoja kakkkuja saa tehtyä väriaineilla ja pursottimilla, ei enää uskoisi "omatekoiseksi". Ohessa muutamia kuvia itse tilaisuudesta:
Tässä osa tuotteista, joita oli myynnissä.
Tässä kakku, jossa vasta reunat on koristeltu.
Ensiksi pursotettiin ääriviivat.
Sen jälkeen nenään levitettiin hieman perunajauhoa tasoittamaan väriä.
Seuraavaksi alettiin täyttämään alueita. Täytettäviin kohtiin pursotettiin tähtimaisia kuvioita vieri viereen niin, että kakkupohja peittyi.
Vielä lisää väriä.
Pikkuhiljaa kakku alkoi saamaan ilmettä, huomatkaa, että on monta kokkia :o)
Lopulta kakku on viimeistä silausta vaille valmis.
Tässä upea lopputulos :o) Siis tosi hieno. Osa kuvista on otettu nallen pääpuolelta, joten älkää ihmetelkö, jos kuvakulma on outo ja sitten olen niitä käännellyt kuvankäsittelyohjelmalla (joka ikävä kyllä näkyy). Kuitenkin musta on kivempi katsoa nallea oikein päin eikä niin, että "veri menee päähän". Maiju 24.03.2006 - 21:06
No pitihän kuitenkin noita uusia helmiä testailla. En pitänyt sitten näppejäni kuitenkaan erossa niistä. Maiju
23.03.2006 - 17:37
Viime lauantaina tekemäni helmitilaus Sayilalta saapui tänään. Harmi kun en voi alkaa niistä mitään rakentamaan ennen ensi viikkoa, koska opiskelujen loppusuora tuottaa työtä ensi viikonlopun. Maanantaina esittelen lopputyöni "raadille" ja sitten vielä teen itsearvioinnin niin sitten toivottavasti saan laitettua pisteen 2,5 vuotta kestäneelle opiskelulle. Opiskelu työn ohessa on aika rankkaa. Tällä hetkellä lupaan, että "en koskaan enää" opiskele yhtään mitään. Katsotaan kuinka kauan tuokin lupaus taas pitää. Tarjuskalle tiedoksi, että nyt olisi pinkkejä helmiä :o) Maiju
19.03.2006 - 20:50
TV:tä katsellessa tuli kokeiltua noita tänään messuilta ostamiani tarvikkeita. Ostin siis kuvun ja siitä tein 3d-kortin. Sisään laitoin microhelmiä.
Spirelli -sabluunalla tuli tällainen kortti:
Sydänkuvioleikkurilla (clip-punch-leikkuri), joihin napsautettiin viilto, tuli tällainen kortti:
Maiju 19.03.2006 - 16:43
No tänä aamuna suuntasimme auton nokan kohti Turkua. Lähdimme jo klo 7.15 aikoihin, jotta ehdimme hyvissä ajoin messuille heti kun ovet aukeavat. Tällä yritimme välttää pahimman ryysiksen ja onnistuimmekin. Ostoksiakin teimme seuraavasti:
Ostin Katriina Nyröltä yhden Spirelli -sabluunan, Trapunto -sabluunan, sydän kuvioleikkurin ja samassa paketissa oli myös tuollainen "viilto" sabluuna, jolla tehdään sydämen keskelle reijän, jotta voidaan sitten kiinnittää esim. kuvion reunaan noita sydämiä. Lisäksi ostin häneltä vielä muovikupuja kortteihin, joilla voi tehdä "Shaker card" -kortteja. Itse olen onnistunut välttämään tuon tekniikan, mutta nyt päätin, että kokeilen. Lisäksi ostin Soilin käsityötarvikkeesta räsyvirkkauspaketin, joka sisälsi räsyvirkkaukseen tarvittavan pohjakankaan + virkkuukoukun. Lisäksi ostin vielä erikseen ryijyn tekoon tarvittavan koukun, jos innostuisin kokeilemaan ryijyn tekoa, joka on jo useamman vuoden mua kiinnostanut. Lisäksi tarttui mukaan muutamat lasihanskat eli hanskat, joita voi käyttää lasitöitä tehdessään ja joissa on sormenpäät vahvistettua kangasta. Pitäähän niitäkin testata. Eli tällainen reissu oli, oli ihan mukavaa ja kiva, että löytyi myös kotiin tuomisia :o) Maiju 18.03.2006 - 20:28
Tänään tein vähän sekalaisia kortteja. Valmiiksi tuli hääkortti, ylioppilaskortti ja onnittelukortti.
Maiju 16.03.2006 - 20:59
Tänään oli ensimmäinen päivä kun oli jo hieman kevään tuntua. Sen kunniaksi uusi spirellikortti kevään muotiväreissä eli limen vihreän eri sävyissä.
Maiju 16.03.2006 - 08:43
Marja kokeili sprellikortteja omassa blogissaan. Kaivoinpa minäkin kuivioleikkurini esiin ja koitin pitkästä aikaa. Mulla on näiden korttien kanssa se ongelma, että en koskaan tiedä, että mitä tuonne spirellin sisään keksisin laittaa. No nyt laitoin tuollaisen kukkasen. Jossain vaiheessa näitä tein oikein urakalla, musta oli niin kiva kieputella tuota lankaa tuon kuvion ympräille. Näissä korteissa on kivointa ehkä tuo kieputtaminen ja inhottavinta on se, että ei tiedä mitä kuvion sisään laittaisi :o) Maiju
12.03.2006 - 20:54
Tarjuska kyseli tässä jonain päivänä vaaleanpunasävyisiä korvakorusettejä. Tein niitä nyt muutaman. Maiju
11.03.2006 - 10:40
Eilisessä Addictedin paketissa tuli myös Fiskarsin Shabebossiin tilaamani sabluuna, jolla voi tehdä lahjarasioita. No pitihän sitäkin illalla vielä kokeilla. Tähän ostokseeni oli ihan tyytyväinen. Näihin rasioihin voi pakata vaikka tekemiäni koruja :o) Tähän sabluunaan en siis ollut ollenkaan pettynyt, vaan uskon, että sille tulee käyttöä. Rasian päälle laitoin kaksipuoleisella teipillä kiinni kuvioleikkurilla leikkaamani isot daisykukat kaksi limittäin ja pienet lehdet kukan alle.
Maiju 10.03.2006 - 20:46
Tänään tuli taas tilaamani tuotteet jenkeistä. Olin vakaasti päättänyt, että en tilaa enää Addictedilta mitään, koska ne nosti niin paljon tuossa vuoden vaihteessa postikuluja, mutta ostinpa kuitenkin. Pitkään on ollut mielessä yksi leimasin ja jotenkin taas sorruin sitten tilaamaan ja eihän sitä pelkkää yhtäleimasinta voi tilata. Tässä parit kortit, jotka olen tehnyt niillä uusilla leimaisimilla.
Maiju 08.03.2006 - 20:47
Tänään oli vuorossa tehdä muutama tilaustyö eli olin yhtenä päivänä tehnyt tällaisen setin itselleni ja muutamana päivänä sitten käyttänyt settiä töissä. No muutkin tietysti heti halusivat samanlaisia :o). Joten pitihän sitten niitä muutama tehdä. Maiju
07.03.2006 - 19:46
Tänään jäimme työkavereiden kanssa töihin tekemään vähän vintage-aiheisia kortteja. Aika ajoin ohjaan työkavereitani korttien salattuun maailmaan. Tänään oli aiheena vintagekortit. Korteissa käytetyt kuvat ovat täältä. Tällaisia kortteja sain aikaiseksi:
Maiju 02.03.2006 - 21:03
No pitihän mun heti kokeilla näitä uusia hankintojani eli ostin muutaman uuden Sizzixin stanssin ja ihanaa nauhaa, jossa mun lempivärit eli limenvihreää ja pinkkiä ja tällaisia näistä korteista nyt tuli:
Maiju 02.03.2006 - 20:43
Eli Alastalo kyseli lasipöydästäni, että millainen se on. No se on tällainen oikein jykevää tekoa oleva iso lasipöytä, joka AGFA merkkinen ja olisikohan ollut ennen jonkun valokuvaamon käytössä???? Eli tämän päälle voi asetella vaikka kuinka suuria laseja ja ainakin homelaseista näkyi läpi kun toissapäivänä piirtelin :o)
Ja matami74 kyseli siitä kännykkäkorusta, että miten laitetaan kännykkään. Uusimmissa malleissa ainakin on kaksi reikää aika usein joissain nurkassa, mutta saattaa olla jossain muussakin kohdin kännykkää. Korun nauha pujotetaan molemmista reijistä läpi ja sitten koruosa pujotetaan sitten nauhojen aukosta läpi niin, että pysyy kiinni (vaikea selittää, mutta kyllä sen hiffaa kun laittaa kiinni, että miten pitää kiinnittää). Kuva vähän huono kun en millään meinannut saada hyvää kuvaa, mutta eiköhän jotain selkoa saa tuostakin.
Maiju 02.03.2006 - 17:39
Kävin tänään vähän ostoksilla Sinellissä. Tuli ostettua taas kassit täyteen kaikenlaista askartelutavaraa. Kännykkäkoruihin ostin koruja, vein kaikki mitä hyllyistä löytyi, ehkä niitä vielä tulee lisääkin. Tässä näistä kuva. Maiju
01.03.2006 - 09:46
No sainhan mä sen sitten illalla kuitenkin valmiiksi. Kuvat täytyy vain ottaa päivänvalossa, koska valohan se on kaiken A & O noissa lasitöissä. Tätä työtä tehdessä tuli sitten testattua loppusyksystä ostamaani valopöytää ja täytyy sanoa, että kyllä se on ihan nappiostos, jää yksi vaihe pois lasitöiden tekemisestä kun ei pidä kaavoja leikellä kun voi piirtää lasin läpi valopöydän valossa :o) Omasta mielestäni työ onnistui ihan kohtuullisesti. Maiju
|
Kirjoittaja
Olen harrastanut aktiivisesti paperiaskartelua n. 10 vuoden ajan. Blogini on perustettu heinäkuussa 2005. Esittelen blogissani korttejani ja annan vinkkejä alan harrastajille ohjeiden muodossa. Tällä hetkellä en pysty kiireideni takia ottamaan vastaan tilaustöitä ollenkaan. ETHÄN KOPIOI TEKSTEJÄNI, OHJEITANI TAI KUVIANI ILMAN LUPAANI. Ohjeen yms. linkittäminen omaan blogiin on luvallista. GOOGLE TRANSLATOR Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
LINKKEJÄ
YHTEISTYÖSSÄ:
MUUT LINKIT Ei leimakuvapyynnöille, kiitos.
Nappi Heinin ja minun youtube ohjevideoihin: Tässä nappi mun blogiini, saa linkittää jos haluaa.
LASKURI LISÄTTY 28.2.2006
BLOGILISTA
Jos haluat seurata blogilistan kautta päivityksiäni. Liity blogini tilaajaksi täältä -> Blogilista Jos haluat seurata bloglovin kautta päivityksiäni. Liity blogini tilaajaksi täältä -> Bloglovin Mainos
|
||