Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
06.04.2007 - 17:19

Sanna toivoi Lace-tekniikasta ohjeita. Yritinpä sitten sellaisen tehdä.  Lace sabluunoita myy ainakin Korttitarvikkeet ja lisäksi sieltä saa myös Duo-kartonkia.

Lace sabluunoita on erilaisia, joten niistä kannattaa valita itselleen se mieluisin. Paperiaskartelun ideakirjassa (Elizabeth Moad) on tämäkin tekniikka esitetty selkeästi, kirjasta löytyy tähän tekniikkaankin monenlaista vinkkiä.

 Tarvikkeet: Lace-sabluuna, kaavioveitsi, maalarinteippi, kohokuviointipuikko ja viivotin. Lisäksi tarvitset kaksiväristä kartonkia tai paperia (mm. Duo-kartonki tai bampupaperia).

 Teippaa sabluuna maalarinteipillä kaksivärisen kartongin oikealle puolelle. Käy jokainen aukko kaavioveitsellä huolellisesti läpi. Pidä sabluunaa paikoillaan (se ei saa liikahtaa). Merkitse jotenkin aloituskohta.  Ennen kuin otat sabluunan irti, tarkista kartongin nurjalta puolelta, että kaikki aukot on leikattu.

 Kartongin etupuolen pitäisi olla tämän näköinen, kun otat sabluunan pois.

 Nuuttaa taitettavan kaaren alareuna viivoittimen ja kohokuviointipuikon avulla (tämä vaihe helpottaa taittamista, mutta ei ole pakollinen, varsinkin kartonkia käytettäessä suosittelen).

 Nosta kaaret pystyyn ja taita kaaren pää edellisen kaaren osan alle (vaikeasti sanottu, mutta ehkä kuva kertoo paremmin).

 Kun kaikki kaaret on nostettu ylös, kuvion pitäisi näyttää tältä.

 Koriste kortti haluamallasi tavalla. Koristeeksi soveltuu mm. pienet 3D-kuvat tai kuvioleikkurikuviot.

Maiju

Sanna kirjoitti 06.04.2007 - 17:45
Oikein iso KIITOS! Tosi selkeä ohje. Nyt tätä on pakko kokeilla. :-)
heli matero kirjoitti 06.04.2007 - 23:05
moi!

En tiedä saako täällä mainostaa, mutta lace sabluunoita löytyy myös servietti putiikista. www. lumikellot.fi
siellä on myös duo-kartonkeja.

heli
Haka kirjoitti 07.04.2007 - 18:19
Loistava idea laittaa kuva muualle kuin keskelle ympyrää. Mitenköhän sitä aina itse jumittuu niihin tuttuihin tapoihin eikä muista edes kokeilla muuta?

Nimim. minäkö insinööri?
Sandy kirjoitti 07.04.2007 - 18:42
Erinomaiset ohjeet! On tähänkin pitänyt tutustua jo jonkin aikaa, muttei koskaan ehdi. Tosi kiva lopputulos!

Vähän vaikuttaa kyllä siltä, että saattaa meikäläiseltä kärsivällisyys loppua kesken. Olen sellaista ripeää leikkaa-liimaa -tyyppiä. Ja siis mieluiten leikkaan ihan suoraa vaan. :D
maiju kirjoitti 07.04.2007 - 21:10
Haka, musta on jotenkin kauhean vaikea asetella tähän lace-tekniikkaan noita kuvia. Jotenkin tuo on aika pieni alue tuo keskusta. Siksi "mallailin" tuota kuvaa ja musta se sopi jotenkin tuohon alareunaan paremmin.

Sandy, tämä lace-tekniikkaa ei oikein "iske" minuunkaan juuri sen takia kun on niin työläs. Lisäksi musta se on aika "haastavakin" tekniikkana, jotta osaisi yhdistellä jotain muuta tuon lace-kuvion kanssa.

Maiju
Taava kirjoitti 08.04.2007 - 15:15
Mä pidän taas tästä tekniikasta tosi paljon, kun kuvioita on monia erilaisia ja niitä voi taas yhdistää vaikka miten. Nopeimmat ja helpoimmat näistä on suorat viillot vetää, tuossa Maijun ohjeessahan on kaarevia viiltoja kaikki. Suorilla viilloilla tarkoitan esim <
Triin kirjoitti 04.05.2007 - 11:13
ihana ohje ja ihana blogi. löysin aika monta hyvä idea mitä pidäs itsekin kokeilla
Satu kirjoitti 08.07.2007 - 21:37
Heippa taas! Onko tuo sabluunan käyttö kuinka helppoa/vaikeaa? Olen monesti täällä blogissasi tuota katsellu ja mieli tekisi kovasti kokeeksi tuollainen sabluuna hankkia. Mutta kun tällainen untuvikko vielä olen, niin mietin että osaisinko tuollaista sitten käyttää vai jääkö vain laatikon pohjalle pyörimään.
maiju kirjoitti 10.07.2007 - 18:06
Ei se kauhean vaikeaa ole, mutta itsekään en ole sitä kovasti käyttänyt. Tiedän kyllä ihmisiä, jotka ovat tähän lace-tekniikkaan hurahtaneet.

Itse joskus koin, että tuo on vähän haastavaa saada leikattua nuo viillot, varsinkin näissä sabluunoissa, joissa on tällainen kaarre. Kun vain teippaa hyvin sabluunan kiinni ja leikkaa huolellisesti niin kyllä se onnistuu.

Täytyy olla vain hyvä kaavioveitsi. Niitäkin on niin monenlaisia.

Maiju
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Olen harrastanut aktiivisesti paperiaskartelua n. 10 vuoden ajan. Blogini on perustettu heinäkuussa 2005. Esittelen blogissani korttejani ja annan vinkkejä alan harrastajille ohjeiden muodossa.

Tällä hetkellä en pysty kiireideni takia ottamaan vastaan tilaustöitä ollenkaan.

ETHÄN KOPIOI TEKSTEJÄNI, OHJEITANI TAI KUVIANI ILMAN LUPAANI. Ohjeen yms. linkittäminen omaan blogiin on luvallista.

GOOGLE TRANSLATOR

   

Translation by Google.

Kategoriat
LINKKEJÄ

YHTEISTYÖSSÄ:

Photobucket 

Photobucket

The Rubber Stamp Tapestry

 

 

 

MUUT LINKIT

Ei leimakuvapyynnöille, kiitos.

Photobucket

 

Nappi Heinin ja minun youtube ohjevideoihin:

 

Tässä nappi mun blogiini, saa linkittää jos haluaa.

 

 

Amppa

Calle

Eijan kortit

Heli

Maaret

Maissi

Myy ja Vilijonkka

Taava

Tintti

Sirpaliina

Miia

 

 

 

LASKURI LISÄTTY 28.2.2006
BLOGILISTA

Jos haluat seurata blogilistan kautta päivityksiäni. Liity blogini tilaajaksi täältä -> Blogilista

Jos haluat seurata bloglovin kautta päivityksiäni. Liity blogini tilaajaksi täältä -> Bloglovin

eXTReMe Tracker
Mainos