|
|
|||
|
20.01.2010 - 22:57
Huomasin, että Heinille oli tullut ihania BossKutin cupcake stansseja. Heti tuli tunne, että näistä voisi olla Katille eli Hellapoliisillekin jotain hyötyä, joten tilasin stanssin ja kokeilinkin niitä heti. Tosin mulla ei ollut a) valmiita muffinsseja b) eikä edes tyhjiä vuokia. Nyt sitten jään odottamaan, että Kati leipoisi muffinsseja ja kutsuisi mut kylään, voisin viedä tullessani näitä kauniita koristeltuja reunuksia. Leikkasin tällä kertaa Katin lempivärisistä papereista nämä koristeet.
Stanssit ovat vähän liian "pitkiä" Cuttiksen levyihin nähden. Kuvion joutuu leikkaamaan ikään kuin kahdessa osassa. Ensiksi leikkasin paperista stanssin kokoisen palan haluamastani paperista.
Teippasin paperin kiinni stanssiin molemmista stanssin päistä. Leikkasin sitten kuvion niin, että stanssi tuli levyjen yli ensiksi toisesta päästä. Sitten kiepautuin stanssin niin, että se leikkasi vielä toisen puolen leikkaamatta jäävän osan. Poistin teipit, joten ihan kätevästi lopulta kuvion sai leikattua. Sen jälkeen taittelin kuvion ja kiinnitin paperin reunaan yhden gluedotsin, jotta paperin reuna ei jäisi naureskelemaan.
Tällä tavalla saa sitten leikattua aina tarjoilun sävyihin sopivat reunukset muffinsseille. Kätevää. Maiju
|
Kirjoittaja
Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
LINKKEJÄ
YHTEISTYÖSSÄ:
MUUT LINKIT Ei leimakuvapyynnöille, kiitos.
Nappi Heinin ja minun youtube ohjevideoihin:
Tässä nappi mun blogiini, saa linkittää jos haluaa.
LASKURI LISÄTTY 28.2.2006
BLOGILISTA
Jos haluat seurata blogilistan kautta päivityksiäni. Liity blogini tilaajaksi täältä -> Blogilista Jos haluat seurata bloglovin kautta päivityksiäni. Liity blogini tilaajaksi täältä -> Bloglovin Mainos
|
||
Noita pitää nyt ehdottomasti päästä kokeilemaan!
Melkein tekisi mieli tehdä vielä jotain muffineja vauvan kastejuhliin, mutta en tiedä riittääkö aika. Pitäisi vain olla vaaleansinisiä reunuksia.
Soitellaan ja poiketkaa talossa. Olen keittiössä jälleen koko loppuviikon=)
Kati
Biiiig hugs!