Lahjapussukka
Pitkään olen ihaillut ruotsalaisissa ja norjalaisissa blogeissa tehtyjä pussukoita, mutta ongelmaksi on käynyt se, että en ole törmännyt näihin pohjallisiin paperipusseihin, jonka ympärille nämä koristukset tehdään. Nyt Leksandissa törmäsin ensiksi koristeltuihin pusseihin ja sitten Callen avustuksella löysin myös myynnistä niitä pusseja. Eipä sitten kauaa kestänyt kun kaikki suomalaiset kävivät tyhjentämässä Inkywingsin Lisan pussivarastot :)
Tässä ensimmäinen pussikokeiluni ja voin sanoa, että ei takuulla ole viimeinen, joten varokaa vaan pusseja sitten tulee varmaan jatkossakin. Tämän samaisen kuvan väritin myös sinisävyisenä, joten saatan tehdä samantien myös sinisenä samanlaisen pussukan.

Tässä kuvaa sivulta, josta näkyy millaisia pusseja tarvitaan:

Tässä vielä lähikuvaa kukista, joita olen käyttänyt aika runsaasti:

Heitin jo Leksandissa kanssamatkustajille haasteen, että tehkää tekin... Moni lupasi ottaa haasteen vastaan. Heitän tämän samaisen haasteen myös muillekin. Jos otatte haasteen vastaan, niin laittakaa linkki tähän postaukseen, käyn sitten katsomassa teidänkin aikaansaannoksenne. Kiva taas saada jotain uutta tekemistä, kyllä tästä sitä puhtia sitten taas alkaa pikku hiljaa löytymään :)
EDIT: Tässä vielä se sininen pussukka valmiina:

Lähikuvaa kukista:

Maiju











Ne minulla myynnissä olevat pussit eivät ole Sinellistä.
Kivoja pussukoita!
Saakohan mistään nuita tasapohjallisia tiältä nettikaupoista?
http://www.allthatscraps.com/index.php?main_page=index&cPath=709&zenid=eeb2fd9ba1929bd86022ad7d71d0e9fa
Papertrey Inkissä on myös tosi kivoja, mutta kun ne postarit on julmetun paljon siellä =(
Ja oikein hyvää nimipäivää!
Minäkin olen joskus yrittänyt löytää noita tasapohjaisia pusseja, mutta tuloksetta..
Ei yhtään pelota vaikka näitä lisää postaisitkin;)
Sitä jäi miettimään, että oletko koristellut tuota taustapuoltakin jotenkin? Vai onko siinä vain pohjapaperin värinen koristepaperi päällä? Mietin vain, että sittenhän niihin voisi kenties käyttää Candy King-pusseja, niitä on jossain kaupoissa myytävänäkin jotain 15 senttiä kappale. Ja niissä on se tasainen pohja valmiina.