|
|
|||
|
29.06.2009 - 23:32
No niin jos laittaisin muutaman kuvan Leksandin reissustamme. Eli meillä oli porukassa Calle, Maissi, Heini ja minä. Calle ystävällisesti noukki minut perjantaina parkkipaikaltamme matkaan ja lähdimme ajamaan kohti Turkua jo hyvissä ajoin. Turussa meitä odottinkin juna-asemalla Maissi ja Heini. Siitä sitten kohti SiljaLinen terminaalia pienen ruokailuhetken jälkeen. Lauantai-aamuna laiva oli satamassa klo 6.15 ja siitä lähdimme ajelemaan kohti Leksandia. Perillä Leksandissa olimme noin 10 aikaa. Pysähdyimme yhden kerran matkan aikana hieman Falunin jälkeen. Tänne siis suuntasimme:
Meidän lisäksi paikalla oli kaksi muutakin autolastillista suomalaisia. Meistä suomalaisista kyllä taisi lähteä ääntä enemmän kuin kaikista ruotsalaiista yhteensä. Meidän porukkamme on tässä. Hyvin vaikeita kuvattavia oltiin, neljää ihmistä on vaikea saada pysymään jollain tasolla kunnolla ja paikoillaan edes kuvauksen ajan. Koko ajan piti vaan vitsailla :) Tässä oli toinen "ryhmä" eli Taava ja Riiviö, Heli, A-C, Riitta, Sophy ja Myy ja Vilijonkka.
Tänä vuonna paikka oli isompi kuin viime vuonna ja tilaa katsella oli riittävästi. Ei missään vaiheessa tullut mitenkään ahtaanpaikan tuntua.
Calle ja Maissi olivat varanneet itselleen mahdollisuuden askarrella myös päivien aikana. Käytiin välillä olan takana kuikuilemassa ja saivathan he molemmat jotain aikaiseksikin.
Ostoksia tuli tehtyä mm. Hänglärin Marielta ja minusta tuntuu, että suomalaiset kannattivat aika lahjakkaasti Marien liiketoimintaa :)
Tässä Heini yrittää houkutella Marieta tulemaan Tampereen kädentaitomessuille myymään:
A-C ja Heini tauolla. Kuumuus vaivasi salissa, välillä oli pakko vähän istahtaa. Päivä muutenkin oli aika pitkä, kun menimme messujen avauduttua klo 11 paikalla ja viihdyimme paikalla vähän yli kello 17:sta.
Tussankin demosi aina välillä:
Lauantai-iltana käytiin syömässä hyvät Pizzat läheisessä Pizzapaikassa.
Niin ja pakko vielä sanoa, että viihdyimme paikalla molempina päivinä sekä lauantaina että sunnuntaina. Tosin sunnuntaina lähdimme jo hyvissä ajoin ajamaan kohti Tukholmaa. Kotimatka sujui hyvin, vaikka laiva olikin 45 minuuttia myöhässä. Onneksi saimme aikamme hyvin kulumaan, sillä olihan meillä niin kivoja uusia askartelutarvikkeita, joita jouduimme hieman testailemaan satamassa autossa istuessamme :) Tällainen reissu tällä kertaa. Oli mukavaa ja kaikki rahat sain menemään mitä olin vaihtanutkin. Ylpeä olen itsestäni siinä suhteessa, että visa ei reissun aikana vinkunut ollenkaan. Maiju
|
Kirjoittaja
Olen harrastanut aktiivisesti paperiaskartelua n. 10 vuoden ajan. Blogini on perustettu heinäkuussa 2005. Esittelen blogissani korttejani ja annan vinkkejä alan harrastajille ohjeiden muodossa. Tällä hetkellä en pysty kiireideni takia ottamaan vastaan tilaustöitä ollenkaan. ETHÄN KOPIOI TEKSTEJÄNI, OHJEITANI TAI KUVIANI ILMAN LUPAANI. Ohjeen yms. linkittäminen omaan blogiin on luvallista. GOOGLE TRANSLATOR Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
LINKKEJÄ
YHTEISTYÖSSÄ:
MUUT LINKIT Ei leimakuvapyynnöille, kiitos.
Nappi Heinin ja minun youtube ohjevideoihin: Tässä nappi mun blogiini, saa linkittää jos haluaa.
LASKURI LISÄTTY 28.2.2006
BLOGILISTA
Jos haluat seurata blogilistan kautta päivityksiäni. Liity blogini tilaajaksi täältä -> Blogilista Jos haluat seurata bloglovin kautta päivityksiäni. Liity blogini tilaajaksi täältä -> Bloglovin Mainos
|
||
Ah pizzaa :P
Kivan näköinen reissu!