Tämän aamun Aamu-TV / torstaituunari
Tämä aamu siis alkoi jännittävissä tunnelmissa. Suuntasin siis aamulla Ykkösen Aamu-TV:n studiolle jo hyvissä ajoin. Minulle sanottiin, että kello 8 pitäisi viimeistään olla paikalla. Minä tunnetusti olen aina ajoissa ja olin paikalla kello 7.20. Siitä sitten suuntasin ensimmäiseksi meikkiin... sanoinkin meikkaajalle, että tulen jatkossa sitten aina aamuisin ennen töihin menoa hänen kauttaan. Sitten istuin kahvilla ja aamupalalla siihen saakka kun oma vuoroni tuli. Kahviosta oli suora näköyhteys studioon ja oli mielenkiintoista katsoa ohjelman tekoa tuosta kuvakulmasta.
Aina välillä kävivät toimittajat juttelemassa ja kyselemässä jotain aamun teemasta.
Odotin koko ajan sitä, että koska alkaa jännittämään, mutta ihan kauheasti ei sitä jännitystä tullutkaan. Luultavasti syy oli siinä, että toimittajat olivat niin mukavia ja heittivät huulta kanssani, joten tunnelma oli aika kepeä koko ajan.
Tässä mallikortit, mitä siis teimme:

Ja jos joku missasi lähetyksen, niin se on katsottavissa YLE:n Areenalta eli täältä. Torstaituunari osuus alkaa kello 43:15 kohdalta.
Olosuhteisiin nähden meni OK, vaikka ehkä tuota "sit tota" kohtaa tuli tapani mukaan toistettua taas vähän liikaa... Eli se oli siinä :)
Ohjeet kortin tekoon löytyy YLE:n nettisivuilta eli täältä.
Maiju











Kiitti vielä eilisestä!
Kyllähän sitä tietää aina kun innostutaan niin puhetta riittää ;)
Et ollut ensimmäinen, joka sanoi, että naurua odottivat. Työkaverit sanoivat, että he koko ajan odottivat, että koska mä nauran... Tulihan se sieltä pari kertaa, mutta ei ehkä ONNEKSI niin voimakkaasti :) Eihän sitä voi mennä televisioon nauramaan niin lujaa... johan siinä olisi varmaan äänitehosteetkin kärsineet ;)
mutta joo, lisää askartelua telkkariin! se se oliski... :D
Oli hieno katsella korttiaskartelua aamutv:stä.
Toimittajat olivat kuin lapset esikoulussa muttet antanut sen häiritä. Hienoa! Onnittelut!
En siis tiennyt tästä etukäteen. Piti ihan ukollekin sanoa että toi on nyt se Maiju jonka blogissa on ihan pakko käydä kurkkimassa kokoajan... Niin ja selitys oli vielä pitempi, mutta tais mennä ukolta vähänyli hilseen kun ei se näitä askartelujuttuja oikein aina tajua;)
Ei suostu kone mokoma näyttämään olemoisinkaan tuolta mitään =(
Tarttee oottaa aamuun ja laittaa ukko asennus hommiin...
Eilen sanoin miehelle, että täytyy muistaa katsoa just siihen aikaan ja en tietenkään muistanut, mutta Iida oli eilen kuullut ja odotti koska alkaa =)
Hienosti meni, ihan kuin vanha tekijä telkkarissa =)
Olit kuin kotonasi...
Ja laitoitkin tuon upean puseron :)
KIITOS muuten viimeisestä :)
Olen itse ollut kerran "päätähtenä" dokumentissa ja jännitti niin vietävästi, etten sitten muistanut kaikkea jota olin ajatellut sanovani. :)
Hienosti meni esiintyminen, ja vaikka aika oli lyhyt, tuli siinä jo monta juttua leimailusta.
HYVINHÄN SE MENI!!!!
Aurinkoista viikonloppua:)
Päivi kyllä korut olivat ihan omaa tuotantoa. Pakkohan se on yrittää olla omien tuotteidensa mannekiini :)
Huippu ohjelmanpätkä! Nyt vaan alat tekemään enemmän näitä askarteluohjelmia ;) Sulla on jo vankka kannattajajoukko! =)