|
|
|||
|
26.03.2009 - 11:05
Tämä elefanttikuva löytyi laatikosta valmiiksi väritettynä, joten värimaailma tuli suoraan väritetystä kuvasta. Kukkien keskustoiksi laitoin Tiimarista ostamien ja purkamieni kukkien osia heteiksi. Nauha on taas kiinnitetty Fastenaterilla ja nyt laitoin niitit oikein päin poiketen edelliseen korttiini.
Lähikuvaa kukista:
Leimasinkuvan päälle kuumensin läpinäkyvää UTEE:ta kaksi kerrosta, kuvaan tuli vähän lasimainen pinta ja ikään kuin olisi sateen takaa kuvattu. Laitoin vain kaksi kerrosta, kun en halunnut koko kuvan päälle lasitetta, halusin vain, että tulee vain osittain ja halusin hieman epätasaisen pinnan tuohon kuvan päälle.
Maiju
|
Kirjoittaja
Olen harrastanut aktiivisesti paperiaskartelua n. 10 vuoden ajan. Blogini on perustettu heinäkuussa 2005. Esittelen blogissani korttejani ja annan vinkkejä alan harrastajille ohjeiden muodossa. Tällä hetkellä en pysty kiireideni takia ottamaan vastaan tilaustöitä ollenkaan. ETHÄN KOPIOI TEKSTEJÄNI, OHJEITANI TAI KUVIANI ILMAN LUPAANI. Ohjeen yms. linkittäminen omaan blogiin on luvallista. GOOGLE TRANSLATOR Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
LINKKEJÄ
YHTEISTYÖSSÄ:
MUUT LINKIT Ei leimakuvapyynnöille, kiitos.
Nappi Heinin ja minun youtube ohjevideoihin: Tässä nappi mun blogiini, saa linkittää jos haluaa.
LASKURI LISÄTTY 28.2.2006
BLOGILISTA
Jos haluat seurata blogilistan kautta päivityksiäni. Liity blogini tilaajaksi täältä -> Blogilista Jos haluat seurata bloglovin kautta päivityksiäni. Liity blogini tilaajaksi täältä -> Bloglovin Mainos
|
||
Tunnustusta tarjolla !!!!
Kotkotin: Kiitos
Ja kiitos muillekin ihanista kommenteista :)